sunnuntai 16.12.2018 Auli, Aulikki, Aada

Uutiset

Yhdessä väkeä liikuttamaan

Kunnan liikunnanohjaajana heinäkuussa aloittaneen Esa Pietikäisen mukaan liikuntapuolen perusjutut pyörivät nyt hyvin. – Olen saanut kartoitettua mihin aikani riittää. Seuraavaksi hän haluaisi kirkastaa kunnan liikuntavisiota ja saada seurojen kanssa yhteistyön... Lue lisää

Tasoristeys poistettaneen

Tapaninpäivän iltana ns. Leväsen vartioimattomassa tasoristeyksessä Maavedellä sattunut kolari on taas nostanut pintaan keskustelun risteyksen vaarallisuudesta ja siitä, mitä sille pitäisi tehdä. Edellisen kerran autoilija jäi risteyksessä junan alle... Lue lisää

Jouluikkunat tuovat kylälle piristystä

Tämä joululehden kansikuvasta löytyvä  jouluinen näyteikkuna löytyy Palvelutalo Mansikkapaikasta.   Sanna Ihalainen ulkoiluttaa koiriaan ja ihailee joulukalenteri-ikkunoita. Ne ovat tulleet hänelle tutuiksi, samoin facebookissa toimiva oma joulukalenteri-ryhmä. – Kivoja ikkunoita... Lue lisää

Liekin pitää antaa palaa

Liikenneasema Jari-Pekan pihapiirissä on pylväsrivistö. Pylväissä olisi pitänyt palaa led-valot jo kauan sitten. Tekniikka tuli kuntoon vasta pari viikkoa sitten, kun Joroisten Sähkötyö ja OC-System tulivat hätiin. Pylväät loistavat... Lue lisää

Ollilta ei lopu tekeminen koskaan kesken

Kerisalon Nurmelassa ei mietiskellä aamuisin, mitä tänään tehtäisiin. Pitäjänneuvos Olavi Hyvöselle sellainen tilanne olisi outo, oikeastaan mahdoton. Tekemistä on nimittäin riittänyt aina, siitä tuoreimpina todistuksina vaikka parisataa mottia polttopuuta... Lue lisää

Kaksi päivää yhtä juhlaa

Itsenäisyysjuhlaa vietetään kunnassa juhlavammin Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi. Itsenäisyyspäivän vietto alkaa jumalanpalveluksella ja seppeleen laskulla. Seppeleitä lasketaan jo ensi tiistaina yli 200 sankarivainajan haudalle kirkonkylällä ja Lahnalahdessa. Tätä varten... Lue lisää

Oman pitäjän kehitys ykköseksi

Vuonna 2019 tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Joroisiin perustettiin ensimmäinen osuuskassa Pasalaan. Joensuulainen historiantutkija Matti Turunen laatii parhaillaan historiaa useiden kyläkassojen kasvamisesta vaikutusvaltaiseksi ja vauraaksi paikalliseksi osuuspankiksi. Historiankirjasta... Lue lisää

Kuvansissa mennään terveys edellä

Kuvansin koulun johtaja Jari Toroi pitää uuden koulun rakentamista hyvänä ratkaisuna. Tärkeintä on saada terveellinen ja turvallinen oppimisympäristö lapsille ja henkilökunnalle. Harmillista ratkaisussa on sen pitkäkestoisuus. Prosessiin kuuluu ainakin... Lue lisää

Seuraan on tullut vauhdilla lisää jäseniä

Joroisten Urheilijoihin on tullut vauhdilla uusia jäseniä sporttikerhon ja yleisurheilukoulun myötä. Jarkko Naumasesta tuli uusi puheenjohtaja, koska hän halusi omalta osaltaan olla tukemassa lasten ja nuorten harrastustoimintaa. – Lasten ja... Lue lisää

Vanhaa puretaan uuden tieltä

Kuvansi on saamassa lähes kokonaan uuden koulun. Äänin 7–2 Joroisten kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtaja Joonas Hännisen esityksen, jonka mukaan pihapiirin vanhin koulurakennus puretaan pois. Punatiilisestä uudemmasta rakennuksesta jää jäljelle eskarin... Lue lisää