keskiviikko 23.10.2018 Severi

Uutiset

Erilaisuus on hienoa

Tyttöjä varmaan kiinnostaa vaatteet, meikit, pojat ja yleensäkin ottaen samat asiat. Vaan tämäpä ei pidäkään paikkaansa, kun jututtaa neljää, iältään 15–17 -vuotiasta, lukiolaista tyttöä. Tuuli Kantonen ja Iiris Tillonen... Lue lisää

Leväsen tasoristeys lähti

Maavedellä sijaitseva Leväsen tasoristeys on suljettu. Liikenne kulkee nyt radan eteläpuolelta noin kilometrin päästä Katajamäen tasoristeyksestä, joka on varustettu puolipuomeilla ja varoituslaitoksella. Leväsen risteyksestä niitä ei ollut, eikä niiden... Lue lisää

Kirkkokuoro jalkautui kylälle

Mitä ihmettä. S-markettiin astuessa kantautuu korviin kaunista kuorolaulua. Viime viikon keskiviikkona vietettiin ensimmäistä kertaa valtakunnallista kirkkomusiikin päivää. Tämän kunniaksi Joroisten kirkkokuoro jalkautui kylälle laulamaan. Päivän aikana kirkkokuorolaiset lauloivat seurakuntatalossa,... Lue lisää

Luomusta innostunut nuoripari ryhtyi haikkukasvattajiksi

Kerisalossa on viimeisen kolmen vuoden ajan voinut törmätä uudennäköisiin asukkaisiin, Skotlannista kotoisin olevaan ylämaankarjaan eli suomalaisittain haikkuihin. Tuomaan Highland -tilaa isännöi sukupolvenvaihdoksen myötä talvella 2015 Hyviänniemen tilan haltuunsa ottanut... Lue lisää

Kerisalo haluaa olla älykkäin kylä

Kerisalo on mukana Suomen älykkäin kylä –kilpailussa. Tärkeintä on kylän kehittyminen, mutta kyseessä on silti myös kilpailu. Kaikkiaan mukana on 32 kylää eri puolilta Suomea. Kilpailu on maaseutuverkoston järjestämä... Lue lisää

Puisto täynnä väkeä

Elinkaaripuisto avattiin ja kastettiin virallisesti viime viikolla. Puiston uudeksi nimeksi tuli Perhepuisto Hui-Maa. Jasper Tarvuksella ja Jere Pulliaisella on hauskaa uudessa puistossa. Lempilaitteita siellä ovat kiipeilyteline ja ”juoksujuttu” eli pyörivä... Lue lisää

Koulun kirjasto toimii nyt nuorisotilana

Uudet nuorisotilat koulun lukion kirjastotiloissa on nyt avattu. Tämän viikon paikka toimii kahvinuokkarina iltapäivisin kello 15-17.  Ensi viikolla nuorisotilat ovat auki pidempään. Sisäänkäynti on lukion pääovesta S-Marketin puolelta. Kirjastotilan... Lue lisää

Raakin pihassa käy pärinä iltaisin

Raakin pihassa hiekka lentää ja mopot pärisee. Perheen pojat Otto, 10, ja Eetu, 7, ovat innokkaita speedwaymiehiä. – Kyllä täällä pörinä käy, myöntää äiti Tiina Raak. Otto ajaa vasta kolmatta... Lue lisää

Nyt saa taas omenamehua

Katajamäen vanhan koulun omenamehuasema on taas avattu ja sitä hoitavalla Tuula Ikosella on edessä kiireiset viikot. Naapurikunnissa ei juurikaan ole muita mehuasemia, ei ainakaan Varkaudessa eikä Leppävirralla. Lähin on... Lue lisää

Koulubusseissa pääsee kyliltä kirkonkylälle

Koulujen alkaminen näkyy myös linja-autoliikenteen lisääntymisenä. Koulukeskuksen eteen ilmestyy arkiaamuisin viisi bussia, jotka tuovat koululaisia kouluun. Samat bussit lähtevät takaisin päin vähän jälkeen kolme iltapäivällä. – Tämä on avointa joukkoliikennettä.... Lue lisää