maanantai 18.11.2019 Tenho, Max, Jousia

Sirkka palasi juurilleen – nyt on aikaa vapaaehtoistyölle Joroisissa

Sirkka Immosen kodin pihalta näkyvät lapsuudenkodin Joroisniemen kartanon keltaiset syysrypsipellot.

Sirkka Immonen palasi vuosi sitten eläkkeelle jäätyään asumaan lapsuusmaisemiinsa Joroisniemelle. Komea hirsitalo seisoo Joroisjoen äärellä.
– Tämän talon rakensimme mieheni Jonathan Robinsonin kanssa tosin jo vuonna 2004 Suomen tukikohdaksi perheellemme, Immonen kertoo.
Nykyistä elämänvaihetta edelsi 19 vuoden pätkä työtä ja elämää puolison ja kolmen lapsen kanssa Roomassa.

Maa- ja metsätaloustieteiden tohtori Immonen työskenteli Roomassa YK:n maatalousjärjestössä. Työn kohteena olivat CGIAR-verkoston eri kehitysmaissa sijaitsevat kansainväliset maataloustutkimuslaitokset.
– Tein työtä tutkimuksen arvioinnissa ja strategia-asioiden parissa.
Ennen Italian ajanjaksoa ja lapsia pariskunta asui muun muassa Meksikossa ja Sudanissa tutkien maissin ja vehnän kasvatusta.

Immonen kertoo sujahtaneensa takaisin joroislaiseen elämänmenoon kummallisen hyvin.
– Tämä lapsuuden ympäristö on minulle tuttu, jokimaisena ja Joroisten metsät, kasvimaa, marjastus ja sienestys. Luonto on meille tärkeää. Myös sukua asuu tässä ympärillä ja kaikki lapset ovat Suomessa. Toki olemme viettäneet Joroisissa aina paljon aikaa, erityisesti kesäisin.

Immosen puoliso on erityisen kiinnostunut linnuista ja perhosista. Niitä pihapiirissä riittääkin, samoin kuin läheisillä kartanon luomuviljelyssä olevilla pelloilla. Piha onkin pitkälti luonnontilaista niittyä ja kun luomurapsipellosta löytyy ohdakkeita, Sirkka ja Jonathan riemuitsevat.
Sirkka on kiinnostunut myös villivihanneksista.
– Täällä se on uusi trendi, mutta Italiassa vanha juttu. Siellä salaattiainekset kerätään nurmikosta ja sienestys on niin suosittua, että ihmisille on kiintiöt, kuinka paljon herkkutatteja saa poimia.

Italian kaipuu iski Sirkka Immoselle pitkän talven jälkeen maaliskuussa.
– Tuli mieleen, että Roomassa kukkivat silloin kirsikkapuut. Täällä talvea vain riitti.
Letkeä kanssakäyminen on myös asia, jota Immonen välillä kaipaa.
– Italiassa on paljon pieniä kivijalkakauppoja ja niillä vakiintuneet asiakaskuntansa. Rupattelu ja kuulumisten vaihtaminen on siellä luontaista ja jatkuvaa. Palvelua ja ihmisiä kohtaa muutoinkin koko ajan, toisin kuin harvaanasutussa pohjolassa.

Luonnon ja vuodenajat valoisine ja pimeine öineen Immonen näkee mahdollisuutena ja pohjoisten maiden matkailuvaltteina.
– Ystäviämme ihmetyttää, kuinka täällä voi pulahtaa uimaan missä vaan. Talvella ajelimme englantilaisen ystävämme kanssa potkureilla järven jäällä ja se oli hänestä aivan ihmeellistä.

Joroisten Musiikkipäivien hallituksen jäsenenä Immonen on päässyt myös osaltaan mukaan paikalliseen toimintaan.
– Nuoruudessa lauloin Akateemisessa Laulussa ja soitan edelleen pianoa. Musiikkipäiville olen osallistunut aiemmin ihan kuuntelijana ja muistot ovat aivan tarunhohtoisia. Sekin, kun olin ensimmäisen lapseni kanssa Frugårdin pihalla ja ikkunasta tulvivat Chopinin sävelet.

Nyt Immosella oli mahdollisuus antaa omaa aikaansa ja osaamistaan tärkeän tapahtuman toteuttamiseen.
– Olen ollut vasta vähän aikaa mukana, myynyt ilmoituksia ja miettinyt markkinointia. OIen myös luvannut hoitaa kyselytutkimusten analysointia ja pohtia vastausten pohjalta jatkotoimia.
Tapahtuman taiteellinen johtaja Jan Hultin on Immosen mukaan luonut Musiikkipäiville selkeät raamit.
– Eivätkä bileet ole enää vain joroislaisia varten, vaikka kartanokonsertit ovatkin edelleen se ydin.

Immonen näkisi yleisössä mielellään enemmän nuoria aikuisia.
– Nyt onkin päätetty, että alle 16-vuotiaat voivat lunastaa etukäteen ilmaislippuja tiettyihin konsertteihin paikkatilanteen salliessa. Varmasti muitakin keinoja on olemassa ja monia asioita on jo kokeiltu. Näin lyhyellä kokemuksella minun on vielä vaikea arvioida, mitä muuta pitäisi lähteä kehittämään.
Hän kuuntelee itse mielellään itselleen uudenlaista musiikkia.
– Tuttuja säveliä kuunnellessa ajatukset kääntyvät sisään päin, mutta kun kuulee jotain uudenlaista, katselee ylös ja ulos.

Päivi Konttinen

Jätä kommentti

*