Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

”Olkaa kuin kotonani!", huudahtaa ukrainalainen oopperalaulaja Iryna Zhytynska, joka esiintyy Joroisten musiikkipäivillä ”

Konsertin on tarkoitus olla kaikkea muuta kuin muodollinen.

Sielu ja elämä. Sitä on ukrainalainen kansanmusiikki mezzosopraano Iryna Zhytynskalle, ja epäilemättä kaikille muillekin ukrainalaisille.

Puolan Wrocławissa jo 14 vuotta asunut Zhytynska on syntynyt länsiukrainalaisessa kaupungissa nimeltä Ivano-Frankivsk, joka tunnetaan myös pikku-Lvivinä. Kummatkin ovat tunnettuja kulttuuristaan.

Iryna kertoo, että hänen tulevaan esitykseensä Joroisten Musiikkipäivillä kuuluu sekä kansainvälisesti tunnettuja että ukrainalaisia kansanlauluja. Vaikka jälkimmäisten sanat eivät luultavasti ole kuulijoille tuttuja, niistä välittyvä tunne tuskin jää välittymättä. Eikä vähiten siksi, että Iryna esittää osan kappaleista isänsä, kuuluisan rock-laulaja Taras Zhytynskan kanssa.

– Isäni kanssa esiintyminen on aina tunteikasta, ja erityisesti tässä tilanteessa. Kaikki ukrainalaiset elävät nyt todellisuudessa, joka on kuin toiselta planeetalta. Olen puhunut useiden pakolaisten kanssa ja kuullut tarinoita esimerkiksi eräältä naiselta, joka pakeni Mariupolista poikansa kanssa. Ihmiset ovat joutuneet polttamaan hylättyjen koulujen lattioita, jotta voisivat valmistaa itselleen ruokaa. Minun on välillä vaikeaa keskittyä omaan työhöni oopperalaulajana, koska ajatukseni ovat muualla, Iryna pahoittelee.

Sekä isä että tytär yrittävät auttaa ahdingossa olevaa kansaansa niin kuin vain voivat. Taras yritti jopa värväytyä mukaan sotaan, mutta 65-vuotiaana se ei ollut mahdollista.

– Isäni tahtoo kuitenkin olla Ivano-Frankivskissa tukemassa ihmisiä. Sodassa oleva serkkuni kertoi, että kaikki sotilaat kuuntelevat Youtubesta isäni esittämänä vanhaa kansanlaulua, joka kertoo urheista ukrainalaisista kasakoista. He saavat tällaisista lauluista motivaatiota taistella.

Rock- ja folk-muusikon tyttärenä Irynallekin oli jo pienenä tyttönä selvää, että hän haluaa laulajaksi, aivan kuten isänsä.

– Teini-ikäisenä aloitin urani poplaulajana. En haaveillut oopperatähteydestä.

Toisin kuitenkin kävi, ja sittemmin isä ja tytär ovat esiintyneet silloin tällöin kiehtovana rock- ja oopperalaulajan yhdistelmänä. Kotioloissa lauluun yhtyy joskus komealla ulvonnallaan myös Irynan alaskanmalamuutti.

Joroisten Musiikkipäivillä Iryna toivoo ihmisten suhtautuvan hänen ja isänsä esitykseen epämuodollisesti.

– Haluan yleisön tuntevan, että he ovat kuin vieraita kotini keittiössä. Näiden laulujen kohdalla sen vain täytyy mennä niin.

Keittiö onkin olohuoneen tavoin tyypillinen paikka kuulla ukrainalaista kansanmusiikkia, sillä kulttuuria rakastava kansa saattaa puhjeta lauluun hyvinkin spontaanisti.

Musiikkipäivillä Irynaa säestää pianolla myös Tatiana Dranchuk, jonka kanssa laulajalla on ollut vuosien saatossa useita yhteisiä projekteja.

Kun olin 16-vuotias, hän oli ensimmäinen säestäjäni. Tällä hetkellä hän toimii valmentajana ja säestäjänä Grazin oopperatalossa Itävallassa, Iryna kertoo.

Joroisissa Iryna ei ole koskaan aiemmin käynyt, mutta Suomi on hänelle muuten esiintymismaana tuttu, sillä vuonna 2019 hän vieraili Suomen kansallisoopperassa Carmenin roolissa. En tiedä Joroisista paljoa, mutta odotan konserttia innolla, koska rakastan Suomea! Te suomalaiset ette puhu paljon, mutta tunnen, että sisällänne on rikas kapasiteetti. Toisaalta konsertti on minulle hyvin erityinen, koska tilaisuus ei ole muodollinen, voin laulaa isäni kanssa ja saamme jakaa yhdessä tarinaamme ukrainalaisesta kansanmusiikista.

– Toivotan kaikki vieraat tervetulleeksi ja haluan avata heille sieluni ja sydämeni. Haluan myös sanoa, että me ukrainalaiset olemme erittäin kiitollisia Suomen kansalle saamastamme tuesta. Tunnemme, että emme ole yksin.

Suuria tunteita on siis luvassa, mutta ei pelkkää kaihoa.

– Rintamalla olevat ukrainalaiset sotilaatkin nauravat ja vitsailevat tilaisuuden tullen, sillä koskaan ei voi tietää, mikä hetki jää viimeiseksi. Emme tahdo pelkästään itkeä, vaan joskus on myös hymyiltävä.

Auringon noustessa -konsertti on 31.7. kello 17 Joroisten kirkossa. Iryna Zhytynska mezzosopraano, Taras Zhytynsky laulu, Johannes Vatjus tenori, Tatiana Dranchuk piano.