Varkaudessa on todettu kaksi uutta koronatartuntaa, joissa ei ole uusia altistuneita. Joroisissa on puolestaan todettu kolme uutta koronatartuntaa, joiden tiimoilta jäljitystyö on tehty.
Koronalle on voinut altistua Joroisten yhtenäiskoulussa yhdessä luokassa. Asianosaisille oppilaille ja heidän huoltajilleen on lähetetty asiasta Wilman kautta viesti.
– Altistuneiden kontaktointi terveydenhuollon toimesta on aloitettu, todetaan terveyspalvelujen tiedotteessa.
Koronatestin jälkeen on tärkeää pysyä karanteenin kaltaisissa olosuhteissa tuloksen saapumiseen saakka. Ennen tuloksen varmistumista kodin ulkopuolella ei saa näytteenoton jälkeen liikkua, eikä vieraita ottaa vastaan.
Lisäksi tuoreessa infektiossa sairastetaan kotona, kun oireet ovat voimakkaat ja esimerkiksi kouluun voi palata, kun lapsi on selvästi paranemassa ja oireet ovat vähenemässä.