Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Joroisissa on todettu kolme uutta koronatartuntaa ja paljon altistuneita

Joroisissa on todettu torstaina ja perjantaina yhteensä kolme uutta koronavirustartuntaa.

Altistuneet on tavoitettu ja asetettu karanteeniin.

Varkauden terveyspalvelujen tiedotteen mukaan tiedossa olevien altistuneiden määrä on kohtuullisen suuri. Kaikki altistuneet on kuitenkin tavoitettu ja asetettu karanteeniin.

Uudeksi altistumispaikaksi terveyspalvelujen tiedotteessa nimetään Varkauden Citymarket maanantaina 26. heinäkuuta kello 18–18.30.

Varkauden terveyspalvelujen johtoryhmä toivoo edelleen, että alueen asukkaat käyttävät maskeja, huomioivat turvavälit ja huolehtivat käsihygieniasta.

– Yhteispeliä tarvitaan edelleen, tiedotteessa todetaan.