Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sunnuntaina kunnan ainoa äänestyspaikka on koulukeskuksessa, ja tarvittaessa äänen voi antaa myös autossa – Ennakkoon äänesti joka kolmas

Kahden ennakkoäänestysviikon aikana on jo äänestänyt noin kolmasosa joroislaisista eli 32,6 prosenttia.

Äänensä on antanut yhteensä 1270 henkeä, 601 miestä ja 669 naista.

Tilaisuus äänestää on vielä 2 629 asukkaalla, sillä kuntavaaleissa Joroisissa on yhteensä 3 899 äänioikeutettua.

Sunnuntaina 13. kesäkuuta eli varsinaisena vaalipäivänä kunnan ainoa äänestyspaikka on kirkonkylän koulukeskus, Koulutie 1. Paikka kerrotaan myös ilmoituksesta äänioikeudesta, joka on etukäteen lähetetty kotiin. Jos kotikunta on vaihtunut kevään aikana, oikea äänestyspaikka on syytä tarkistaa siitä.

Sunnuntaina voi äänestää vain siitä äänestyspaikassa, joka äänioikeusilmoitukseen on merkitty. Ilmoitus kannattaa ottaa mukana, sillä se nopeuttaa äänestämistä, mutta sen puuttuminen ei estä äänen antamista. Henkilöllisyys pitää varautua todistamaan. Vaaleissa siihen käy myös ajokortti.

Vaalihuoneisto on auki ja äänestämään pääsee kello 9–20.

Ulkona tai autossa voi äänestää, jos äänestäjällä on flunssaoireita tai hänet on määrätty karanteeniin.

Koulukeskukseen mennään sisään vain sisäpihan puolelta.

Kokonaan uutta Joroisissa on mahdollisuus äänestää ulkona tai autossa. Tämä on tarpeen, jos äänestäjällä on flunssaoireita tai hänet on määrätty karanteeniin.

Ulko- tai autoäänestykseen pitää ilmoittautua painamalla ovikelloa äänestyspaikan ulkopuolella. Sitten pitää jäädä ulos odottamaan, että vaalivirkailijat tulevat paikalle.

Kaikkien äänestämään tulevien pitää huomioida koronavarotoimet. Kunta suosittelee, että kaikki äänestämään tulevat käyttävät kasvomaskia tai visiiriä, ellei siihen ole erityistä estettä.

Muihin ihmisiin on säilytettävä vähintään kahden metrin etäisyys ja käyttää käsidesiä. Virkailijoiden antamia ohjeita pitää noudattaa.

Vaalisäässä sunnuntaina ei pitäisi olla valittamista: keskiviikon ennusteen mukaan aamulla on pilvistä ja 60 prosentin todennäköisyys kevyeen sateeseen. Lämmintä on 15 astetta.

Iltapäiväksi sateet kuivuvat, aurinko tulee pilvien takaa ja lämpö kohoaa 20 asteeseen.