Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ruohikkopalojen kausi alkoi Savossa – ensimmäinen palo levisi risujen poltosta kuivalle pellolle

Risukasan poltto aiheutti maastopalon Joroisissa torstaina.

Risut oli kasattu ja sytytetty tuleen asuinrakennuksen takapihalla Katajamäentiellä. Palo levisi kuitenkin viereiselle peltoaukealle.

– Paikalla olleet kertoivat, että palo levisi nopeasti kulovalkean tavoin, palomestari Eerik Pudas Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kertoo.

Palo ehti levitä noin 30 neliön alalle. Risujen polttajat saivat kuitenkin puutarhaletkulla kastelemalla ja hosalla hakkaamalla palon rajattua ja sitten sammumaan.

Kun pelastuslaitos tuli paikalle, maastopalo oli jo hallinnassa. Pelastajien tehtäväksi jäi enää varmistaa, että palo on sammunut.

Lähimmät rakennukset olivat muutamien kymmenien metrien päässä maastopalosta, mutta tilanteessa oli onnea, ettei palo levinnyt taloihin päin, vaan leviämissuunta oli rakennuksista poispäin.

Ensitietojen mukaan paikalle hälytettiin yhdeksän paloautollista väkeä Joroisten, Varkauden, Virtasalmen, Pieksämäen ja Leppävirran paloasemilta Pohjois- ja Etelä-Savosta.

Kun palon kuultiin olevan hallinnassa, osa väestä kuitenkin kääntyi jo matkalta takaisin.

– Ruohikko on jo Pohjois-Savonkin korkealla paikoittain kuivaa ja alueella voi syttyä ruohikkopaloja, Pudas varoittaa.

Pelastuslaitos kehottaa olemaan polttamatta risuja tai puutarhajätettä ja käsittelemään avotulta muutenkin varovaisesti. Risut voi hakettaa puutarhakäyttöön tai viedä esimerkiksi kuntien järjestämiin keräyspisteisiin.