Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yläkoululaiset palaavat Joroisissa kouluun ensi viikolla, lukiolaiset pääsiäisen jälkeen

Joroisten yläkoululaisten etäopetusjakso päättyy ensi viikolla ja nuoret palaavat kouluun ensi viikon maanantaina 29. maaliskuuta.

Lukiolaiset palaavat kouluun pääsiäisen jälkeen. Etäopetusta on siis vielä koko ensi viikko ensi viikko.

Lukion 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijoiden kokeet kuitenkin järjestetään koululla ensi viikon torstaista lähtien.

– Yläkouluikäiset ja sitä vanhemmat oppilaat ja henkilöstö käyttävät maskeja, todetaan kunnan tiedotteessa.

Ylioppilaskirjoitukset järjestetään normaalisti.

Yläkouluikäisten ja sitä vanhempien harrastustoiminta on tauolla 5. huhtikuuta saakka. Kunta myös suosittelee, että kaikki muukin aikuisten harrastustoiminta olisi yhä tauolla.

Soisalo-opiston yläkouluikäiset ja sitä vanhemmat ovat etäopetuksessa 11. huhtikuuta saakka. Alle 12-vuotiaiden osalta opetus jatkuu normaalisti.

Varhaiskasvatuksen henkilökunta käyttää maskeja koko päivän ajan ja huoltajat lapsia tuodessaan ja hakiessaan.

Koulukuljetuksissa ja joukkoliikenteessä suositellaan maskien käyttöä yli 12-vuotiailla.

Pohjois-Savon ely-keskus on linjannut, että yli 12-vuotiaiden maskipakko tulee joukkoliikenteeseen 29. maaliskuuta alkaen. Tämä koskee joroislaisten osalta Kuvansista, Maavedeltä, Kolmalta ja Tahkorannasta tulevia Kuopion liikenteen linja-autoja.

Joroisissa ei ole todettu viimeisen viikon aikana yhtään uutta koronatartuntaa. Sen sijaan muualla Essoten alueella, erityisesti Mikkelin seudulla koronavirustartuntojen määrä on kasvanut. Alueella on todettu useita laajoja tartuntaketjuja, joiden lisäksi useita satoja ihmisiä on altistunut koronaviruspositiivisille henkilöille.

Essoten alue on yhä koronaepidemian kiihtymisvaiheessa.

Pohjois-Savon alueella koronaepidemia ei ole laajentunut todettujen ryppäiden ulkopuolelle merkittävässä määrin, joten perustason määrittely säilyy.

Joroisten kunta suosittelee, että joroislaiset välttävät yhä kaikkia oman talouden ulkopuolisia kontakteja.

Kirjasto ja omatoimikirjasto ovat käytössä. Asiakasmäärää ei ole rajoitettu mutta tiloihin suositellaan 10 henkilön yhtäaikaista oleskelua. Kirjaston kokoushuone ei ole käytössä.

Kirjastoauto palvelee supistetulla reitillä ja autoon otetaan yksi asiakas kerrallaan.

Korjaus 26.3.2021 kello 14.55.: Juttuun korjattu 29. maaliskuuta maanantaiksi.