Rajoituksia jatketaan 4. tammikuuta saakka – Joroisissa ei ole ilmennyt uusia tartuntoja

Joroisten laajennettu johtoryhmä jatkoi rajoituksia 4. tammikuuta saakka. Risto Aalto

Essoten alue on koronaviruksen kiihtymisvaiheessa ja alueella on todettu tällä viikolla lukuisia uusia tartuntoja.

Joroisissa ei onneksi ole ilmennyt uusia koronatartuntoja, mutta kaiken varalta Joroisten kunnan laajennettu johtoryhmä linjasi perjantain kokouksessaan, että nyt voimassa olevia rajoituksia jatketaan 4.1.2021 saakka.

Laajennettu johtoryhmä kokoontuu 4.1.2021 ja arvioi tilannekuvan perusteella voidaanko toimintoja avata.

Varkauden perusturvalautakunnan päätöksellä yleisötilaisuuksia koskevat kokoontumisrajoitukset ovat voimassa 11.1.2021 saakka.

Kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä ovat kiellettyjä 11.1.2021 saakka.

Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu alle 20 henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa.

Joroisten kunta ei järjestä yleisötilaisuuksia rajoitusten ollessa voimassa.

Aikuisten joukkueurheilun ja kontakti- ja kamppailulajien suositellaan tauotettavaksi, jos turvavälejä ei voida säilyttää.

Kunta lisäksi muistuttaa, että kiihtymisvaiheessa olevalta alueelta ei tule siirtyä harrastuksiin perustasolla olevalle alueelle esimerkiksi Varkauteen.

Alle 12-vuotiaiden harrastetoiminta pyritään turvaamaan. Harrastetoiminta järjestetään siten, että harrastuksiin tuodessa ja viedessä huoltajien väliset kontaktit voidaan välttää. Aikuisten liikkuminen harrastustiloissa on kielletty, jolloin lapset jätetään harrastuksiin ulko-ovelle.

Harrastus- ja liikuntatoiminnassa käytettävät kunnan omistamat tilat ovat pääosin suljettuja yli 12-vuotiaiden toiminnalta. Nuorisotilojen joulutauko aloitettiin aiottua aikaisemmin,

Kirjastoissa samassa sisätilassa voi olla enintään 20 henkilöä turvavälit huomioiden. Kirjastossa käytetään maskeja.

Kunnan toimipisteissä kaikissa asiakastilanteissa käytetään maskeja.

Kommentoi