Kirkonkylän kuntoradalle ei kannata myrskyyn lähteä: vastaharvennettu puusto on tuulelle altista

Puita saattaa kaatua keskiviikon ja torstain syysmyrskyssä. Jenni Rautio

Joroisten kunta ei suosittele liikkumista kirkonkylän kuntoradalla torstaipäivän ja illan aikana, koska alueen vastaharvennettu puusto on altista myrskytuhoille. Lisäksi kunta kehottaa muutoinkin erityiseen varovaisuuteen ulkona liikuttaessa.

Kunnon syysmyrsyn ennustetaan puhaltavan navakasti erityisesti torstaina 17. syyskuuta. Etelä-Savoon on ennusteiden mukaan odotettavissa yli 20 metriä sekunnissa eteneviä tuulenpuuskia.

Paikallisiin sähkökatkoihin voi varautua. Yyksittäisten puita voi kaatua, sillä tuuli puhaltaa voimakkaasti ja maaperä on sulaa.

Sääennusteiden mukaan rankkasateita on etenkin Etelä-Savon pohjoispuolelle Pohjois-Savossa ja Kainuussa. Voimakkaimpien tuulenpuuskien alue on ennusteiden mukaan Etelä-Savon länsipuolelle.

Keskustelu