Lönnrotin mukaan Kalevala on miesten runoutta: se kertoo miehisistä sankareista, ja miehet sen runoja lauloivat juhlissa, puhdetöitä tehdessään ja erätulilla. Mutta suuretkaan sankarit eivät koskaan ole tulleet toimeen ilman naisia. Kuin ohimennen – maailman luomisen, kilpalaulannan ja sota- ja ryöstöretkien kuvailun lomassa – annetaan sentään tuokiokuvia ja pieniä välähdyksiä myös muinaisten esiäitiemme elämästä.
Kalevalan naisten kohtalo oli yleensä olla kotona ja odottaa, keksiä keinot tulla toimeen sillä aikaa, kun miehet liehuivat maailmalla tavoittelemassa rikkautta ja ns. mainetta. Esimerkiksi Lemminkäisen äiti joutui elämänsä aikana varmasti monta kertaa pakenemaan kotoaan piilopirttiin metsän keskelle ja odottelemaan siellä, että elämä taas palautuisi normaaleihin uomiinsa.
Perheen miesväen, niin isän kuin myöhemmin pojankin, suututtamat pohjalaiset kun tekivät vuorostaan kostoretkiä vihollisensa kotikonnuille. Miehet itse pakenivat kolttostensa seurauksia varmuuden vuoksi riittävän kauas, Saareen, josta sieltäkin ennen pitkää tuli äkkilähtö.
Lemminkäisen äiti ymmärtää, hoivaa ja rakastaa pyyteettömästi, loputtomasti ja vaivojaan säästämättä poikaansa, huolehtii tämän hylkäämästä vaimosta ja jaksaa uskoa parempaan huomiseen.
Hyvä, Lönnrot! Hyvä, Kalevala!
Ilman tämän naisen geeniperimää suomalainen yhteiskunta ei olisi kestänyt.
Kyllikki, Lemminkäisen vaimo, on rikas tyttörukka, jonka loistavaksi suunniteltu tulevaisuus tärvääntyy siksi, että hän joutuu vääränlaisen miehen matkaan. Lemminkäinen ryöstää hänet ja vie kotiinsa. Tyypillinen tuon ajan naiskohtalo.
Aino ja Pohjolan tytär ovat molemmat kauppatavaraa: sekin usein naisen osa maailmassa ja Kalevalassa. Lupaamalla Aino-sisarensa vanhalle kansanjohtajalle Väinämöiselle vaimoksi nuori, olemattomilla taidoillaan öykkäröivä Joukahainen pelastaa oman nahkansa ja saa vielä kaupanpäällisiksi äitinsä kiitokset mainiosta oivalluksestaan. Saadaanhan sukuun nyt rikas ja mahtava mies vävyksi.
Yhtä kylmän laskelmoivasti Louhi, Pohjolan emäntä, lupaa tyttärensä miehelle, joka takoisi Pohjolaan rikkautta jauhavan sammon. Pohjanneito alistuu kohtaloonsa, mutta Ainossa kohtaamme nuoren kapinallisen. Aino itkee, pakenee ja hukkuu, mutta ei alistu. Vaati todellista sisua asettua poikkiteloin koko sukua vastaan.
Aino tosin ”vaipui alle aaltojen syvien”, mutta hänen hengenheimolaisiaan lienee ollut Kalevalan tyttärissä muitakin: suomalainen nainen päättää omista asioistaan ja on eurooppalaistakin sisartaan tasa-arvoisemmassa asemassa.
Louhi, mahtinainen, kuului vieraaseen heimoon, Pohjolan väkeen. Hän oli bisnesnainen ja taitava neuvottelija miesvaltaisessa maailmassa. Hän oli luova ja innovatiivinen, ja hänen liikeideanaan syntyi sampo, rikkauden lähde. Kalevalan miehet tavoittelivat ja saivat Louhen tyttäriä vaimoikseen. Nykysuomalaiset yritysmaailman vahvat naiset ovat Louhen jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa!
Hyvä, Lönnrot! Hyvä, Kalevala!
Niiden ansiosta me tiedämme, mistä on suomalaiset tytöt tehty!
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva äidinkielen lehtori, joka kirjoitti tekstin aikoinaan aamunavaukseen Kalevalan päivänä. Kalevalan päivää ja Suomen kulttuurin päivä vietettiin tiistaina 28. helmikuuta.