Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jaakko Kuronen Kunnanjohtajan ajankohtaisia nostoja

Lentoliikenne Joroisissa käynnistyi jälleen siviili-ilmailun osalta. Kesällä saatu lentopaikkalupa johti siihen, että Joroisissa oleva Varkauden lentopaikka avautui kahden ja puolen vuoden jälkeen ilmailukartalle. Avajaistapahtumassa oli mukavasti ilmailusta kiinnostuneita ja odotettavissa onkin, että koneita nähdään Joroisten taivaalla jatkossa aiempaa enemmän.

Nykyinen lentopaikkastatus miehittämättömänä lentopaikkana mahdollistaa monenlaista toimintaa. Esimerkiksi RC-lennokkien lennättäminen on nyt mahdollista, toisin kun lentoaseman aikaan. Lentotoiminnan kehittäminen vaatii yhteisiä alueellisia ponnisteluja ja tavoitteena on, että vuoden 2023 alusta lentopaikkalupa siirretään perustettavalle lentopaikkayhtiölle, jonka osakkaita olisivat Joroisten kunta, Varkauden kaupunki, Varkauden lentokerho sekä Varkauden siviili-ilmailusäätiö.

Aurinkoenergia ja tuulivoima ovat valtakunnassamme kovassa nosteessa. Joroisiin on parasta aikaa valmistumassa viiden hehtaarin alueelle aurinkovoimala. Lentokentän kupeeseen tuleva voimala tuottaa enimmillään 5 megawattituntia sähköä.

Vireillä on myös huomattavasti suurempia aurinkovoimala-alueita. Huutokoskelle ollaan kaavailemassa noin 70 hehtaarin alueelle tulevaa voimalaa ja Lahnalahden läheisyydessä kaavoitus on käynnissä 180 hehtaarin alueelle.

Lisäksi kunta on kirjelmöinyt maakuntakaavaan liittyen tuulivoima-alueen merkitsemisestä maakuntakaavaan myös Joroisten puolelle. Alue sijaitsee Riikinnevan alueen läheisyydessä ja mahdollinen tuulipuisto sijoittuisi sekä Joroisten, että Leppävirran kuntien alueille.

Varautumisen osalta elämme poikkeuksellista ja valitettavaa aikaa. Myös me Joroisissa olemme päivittäneet varautumissuunnitelmiamme erilaisten häiriötilanteiden varalta. Kunnan varautuminen kohdistuu pääasiassa energia- tai vesihuollon häiriöihin. Kuntien tehtävänä on varautua rauhanajan poikkeusoloihin tai häiriöihin.

Mahdollista sotilaallista uhkaa koskeva varautuminen on Puolustusvoimien, Pelastuslaitoksen sekä kunnan yhteistyössä tehtävää varautumista ja suunnittelua. Pohjois-Savon pelastuslaitos on parasta aikaa päivittämässä Joroisten kunnan evakuointisuunnitelmaa. Suunnitelman valmistuttua Pelastuslaitos ja kunta tiedottaa päivitetyn evakuointisuunnitelman julkisista osioista myös kuntalaisia.

Myös me kunnan puolesta haluamme muistuttaa 72 tunnin kotivarasta. Hyvää tietoa ja ohjeistusta löytyy osoitteesta: 72tuntia.fi/kotivara/

Parasta aikaa olemme rekrytoimassa rakennus- ja hankintapäällikköä. Avoinna on tällä hetkellä projektikoordinaattorin määräaikainen tehtävä ja lähiaikoina haettavaksi tulee kunnan palvelusihteerin tehtävä.

Osaavan työvoiman saaminen on tällä hetkellä haaste myös kuntapuolella. Toistaiseksi olemme pystyneet täyttämään tehtävät tai virat osaavalla ja kelpoisuusehdot täyttävällä henkilöstöllä.

Kunnan kehittäminen on keskeisessä osassa arkeamme myös varautumisen ja haastavien aikojen keskellä. Pohjois-Savon liiton myöntämällä 150 000 euron hankerahalla meidän on tarkoitus selvittää Huutokosken alueelta aurinkovoiman lisäpotentiaaleja sekä kartoittaa mahdollista datakeskuksen tonttia siten, että mahdollinen hukkalämpö olisi käytettävissä esim. alkutuotannon tai jalostamisen tarpeisiin.

Lisäksi hankkeen avulla laaditaan kehittämissuunnitelma VT5-lentokenttä-satama-Kotkatharju alueelle. Suunnitelmassa on tarkoitus selvittää alueen toimintojen synergiaedut sekä kartoittaa matkailun kehittämistä monipuolinen saavutettavuus huomioiden. Lentokentän kehittämisen vauhdittamiseksi hankerahalla on myös tarkoitus hankkia selvityksiä lentotoiminnan kehittämiseksi.

Uusi kuntastrategia hyväksyttiin kunnanvaltuustossa maanantaina 3.10. Kuntastrategian keskiöön on nostettu ne asiat, joita erityisesti arvostamme. Yhteistyökyky, yhteisöllisyys, turvallisuus ja luonto sekä harrastukset tulevat olemaan keskeisiä asioita strategiakaudella. Varsinaisessa strategiassa nostetaan keskiöön laadukkaat palvelut, ylijäämäinen ja kestävä talous sekä houkuttelevat vapaa-ajan mahdollisuudet. Strategian lisäksi valmistelemme aktivoivaa elinkeino-ohjelmaa, jonka on tarkoitus valmistua vuonna 2023.

Akuutteina asioina meitä etenkin täällä kunnanvirastolla työllistävät talousarviotyö sekä kuntahistorian suurin rakenteellinen uudistus. Talousarviota esitellään kunnanhallitukselle laajemmin maanantaina 30.10. Tällä erää ensi vuoden näkymä on varsin positiivinen.

Valtionosuudet sekä verotulot ovat Joroisissa arvioitu yltävän noin 13 miljoonan euron tasolle. Nämä tuovat meille riittävän tulopohjan siihen, että voimme taata kunnan järjestämät palvelut laadukkaina myös tulevan vuoden osalta. Tulopohja tulee kuitenkin pienemään suunnitelmavuosille 2024 ja 2025.

Korkojen nousu, inflaatio sekä sähkön hinnan nousu huolettavat niin kunnan kuin meidän kuntalaistenkin puolesta. Esimerkinomaisesti 100 000 euron asuntolainan korkojen nousu esim. 5 prosenttiin nostaisi kuukauden korkokustannusta noin 400 eurolla vuodentakaiseen nähden. Jos omakotitalon sähkönkulutus taas olisi 20 000 kilowattituntia, nousisi sähkölasku tasaerällä laskettuna noin 80 eurosta pahimmillaan jopa 500 euroon pörssisähkön ollessa 30 senttiä megawattitunnilta. Tämä haastaa meitä kaikkia etsimään keinoja sähkönkulutuksen alentamiseen ja edullisimpien energiamuotojen etsimiseen.

Vaikeiden aikojen keskellä toivotan kaikille voimaa, jaksamista ja uskoa parempaan tulevaisuuteen. Pelolle emme saa antaa sijaa. Zelenskyin sanoin: ”Valo voittaa aina pimeyden.”