Anu Ylitolonen Höyhenenkeveitä hetkiä – sellaisia, joista ei synny painolastia vaan toivoa

Istuin eräänä päivänä aurinkotuolissa ja katselin kaikessa rauhassa edessäni aukeavaa kesämaisemaa. Suomalainen luonto, sen puut ja kasvit, sininen taivas, lintujen laulu. Tuossa hetkessä lähes kaikki tuntui olevan kohdallaan. Sitten huomioni kiinnittyi jostain leijailevaan valkoiseen höyheneen.

En tiedä, mistä se tuli, mutta sen matka maahan tuntui kestävän kauan. Hento höyhen kieppui kesätuulen keveydessä eestaas. Se leikitteli tuulen kanssa nousten ylös ja alas ja laskeutui lopulta jonnekin näkökenttäni ulkopuolelle.

Tuossa hetkessä oivalsin: tarvitsen höyhenenkeveitä hetkiä tavallisen arkeni keskelle.

Aurinkotuolissani tein mielensisäisen matkan menneeseen. Onpahan ollut vuodet! Jos joku olisi minulle kertonut vuonna 2019, millaiset ovat seuraavat kolme vuotta, en olisi varmasti ikinä uskonut. Niin paljon kaikenlaista monella eri tasolla on mahtunut näihin vuosiin.

Hyvä siis, ettei kukaan kertonut. Parempi on ollut elää jokainen päivä sellaisena kuin se on annettu ja vastaan tullut. Elämän rikkaus ja riesa ovat olleet sopivammissa annoksissa päivä kerrallaan.

Parempi on myös, etten tänään tiedä, millaiset ovat vuodet edessämme. Päivittäisiä uutisia seuratessa voin päätellä, ettei tulevaisuuskaan tule olemaan aivan mutkatonta. Juuri siksi tarvitsen höyhenenkeveitä hetkiä.

Tarvitsen hetkiä, joiden keveys antaa iloa. Tarvitsen hetkiä, joiden ajattelemisesta ei synny painolastia vaan toivoa. Tarvitsen hetkiä, joiden muistaminen saa hymyn nousemaan kasvoilleni.

Höyhenenkeveitä hetkiä ovat ne hetket, joiden eteen minun ei tarvitse tehdä valtavia ponnisteluja. Ne hetket ovat sopivan pieniä, jotta ne voivat toteutua lähes leikitellen. Niin kuin se höyhen, joka kesätuulen mukana keikkui eestaas ja toi iloa pelkällä olemassaolollaan.

Höyhenenkeveitä hetkiä olen tänä kesänä saanut jo elää todeksi. Olen viettänyt yhteisen iltapäivän ystäväni seurassa. Olen istunut rantasaunan lämmössä. Olen kuunnellut lasten riemua leikkipuistossa. Olen lukenut hyvää kirjaa. Olen painanut paljaat varpaani nurmikkoon ja tuntenut kesän lämmön jalkapohjissani.

Itse asiassa noita hetkiä on valtava määrä, kun vain pysähdyn niitä tarkemmin tarkastelemaan. Kyse on elämästä itsestään.

Uskon ja toivon, että höyhenenkeveitä hetkiä on paljon vielä odottamassa. Osan tiedän, sillä olen itse niitä suunnitellut ja valmistellut. Usein nuo hetket tulevat myös yllätyksinä. Yhtäkkiä vain huomaa, että hetki on nyt.

Puhe höyhenenkeveydestä voi tuntua teennäiseltä kepeydeltä, jos oma elämä tuntuu kovin mustalta. Keveyttä ei voi pakottaa. Keveys voi kuitenkin yllättää. Näköpiiriin yllättäen ilmestyvä höyhen voi mustan keskellä olla merkki siitä, että pimeän rinnalla on myös muuta.

Höyhen voi olla kuin enkelinsiipi, toivon muistutus ja lupaus: Et ole yksin. Tulee vielä aika, jolloin on höyhenenkeveitä hetkiä.

Siunattua keskikesää sinulle!

Kirjoittaja on Joroisten seurakunnan kirkkoherra.