Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jari Toroi Jotta kaikki olisi valmista

Koulun piha on tyhjentynyt. Naurua eikä kiljahduksia ei kuulu. Henkilökuntakin on kaikonnut kuka minnekin. Itsellä työtä ja tehtäviä on edessä paljon, mutta muutos on käsin kosketeltava.

Vuosien myötä tämä on tullut jo tutuksi. Päättyneen lukuvuoden pakettiin laittoa.

Lukuvuosisuunnitelman toteutumisen kirjaamista, tietojen siirtoa, huomionosoitusten saajien nimien ilmoittamista lehtiin, tulevan lukuvuoden työjärjestysten laatimista, tapahtumien alustavaa kirjaamista ja sovittelua – isompia ja pienempiä asioita muistettaviksi kasapäin.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja tämän takia yritän saada otettua huomioon niin isot kuin pienet vaatimukset ja sitä kautta sovitettua palaset yhteen. Se kannattaa.

Perussiivous tiloissa hoituu kuntoon vuosia koululla työskennelleen siistijän toimesta. Kesällä on paremmin aikaa vaihtaa jokunen sana hänenkin kanssaan. Satunnaiset kävijät piipahtavat kukin omilla asioillaan ja yhdessä ne sovitellaan kuntoon.

Päivät kuluvat ja työ etenee pikku hiljaa kuin elefantin syönti. Pala kerrallaan. Katkoja on paljon vähemmän kuin koulun täydellä toimiessa. Silloin kaikki tekeminen tuppaa olemaan hektistä ja katkonaista.

Jos kaiken saa itseä tyydyttävään kuntoon ennen juhannusta, voi onnitella itseään. Lomalle voi jäädä tuntematta huolta keskeneräisistä mieltä painavista asioista. Ne jos mitkä kuormittavat ja syövät lomailijan mieltä.

Joskus heinäkuun lähestyessä loppuaan on taas aika palata työn ääreen. Varmistellaan, että kaikki työntekijät ovat palaamassa työhön. Aletaan lukuvuosisuunnitelman tarkempi kirjaaminen ja erilaisten koulutusten, tapahtumien ja sen sellaisten päivämäärät varmistuvat. Kenties joku on vielä muuttamassa muualle tai jostain saadaan uusia oppilaita.

Opettajien ja ohjaajien palatessa työhön on heillä tiedossaan alkavan vuoden työjärjestykset ja suuri määrä muuta tietoa alkavasta lukuvuodesta. Siitä huolimatta kysymyksiä nousee kysymysten perään. Siksi on pyrittävä elämään mielessään ensimmäinen kouluviikko jo hyvissä ajoin ennen koulun alkua, jotta osaisi kaivaa esiin vastaukset ja varmistukset mahdollisimman moniin kysymyksiin. Tai ainakin osaisi löytää ne nopeasti.

Elokuun ensimmäisen kouluviikon jälkeen tiedetään, miten koululaiskuljetukset ovat sujuneet, vai joudutaanko jotain muuttamaan. Kuljetusten suunnittelu järjestellään keskitetysti koko esi-, perus- ja lukio-opetuksen osalta. Joskus käy niin, että hyvääkin suunnitelmaa muutetaan ja huonolle se on pakko tehdä.

Paljon on siis tehtävä ennakkoon, jotta kaikki olisi valmista elokuun 11. päivä alkavaan kouluvuoteen. On sunnuntai-ilta kesäkuun viides päivä kello 22.40. Suljen koneen. Aamulla suuntaan koululle ja aloitan kesän työt.

Kirjoittaja on Kuvansin koulun johtaja.