Ahti Salovaara Se on lähellämme, sota

Sanotaan, että sikalan haju vaatteista lähtee kun pistäytyy kanalassa. Aikanaan molemmat hajut lähtevät pyykissä pesukoneen pitkällä ohjelmalla.

Naapurin Vladimir kuvitteli tekevänsä kanalatempun pistäytymällä miehittämässä Ukrainan. Siitä mittatilauspukuun tarttuvat sankarillisen vapauttajan tuoksut peittäisivät mukavasti historian hajut ja muutaman vuoden takaiset Krimin tapahtumien tunkkaiset löyhkät.

Toki temppu laimensi alleen koronaviruksen maailman medioiden ykkösuutisena, mutta muuten hyökkäys ei hoitunut pistäytymällä. Putiniin, hänen lähipiiriinsä ja koko sotahurjasteluun on tarttunut niin väkevät hulluuden ja kalman hajut, että tulevaa pyykkiä pestään pitkään ja täysin puhdasta ei saada koskaan. Käytännössä Putin taituroi kiitävässä hetkessä itsestään kovin niukasti tykätyn kansanjohtajan.

Väkisin tulee miettineeksi, minkälaisissa myrkyissä kulkee suurvallan johtajan mieli, päätyäkseen

hyökkäyksen kaltaiseen ääriratkaisuun. Ihmiskunnan historiassa on niin paljon sotia, että ne tiedetään katastrofeiksi, joista ei ole hyötyä kenellekään. Sota on aina sen kaikille osapuolille mittaamaton kärsimys. Sota on aina valtava ihmisyyden tappio ja kulttuurinen alennustila.

Ihmetyttää, mistä Putin ammentaa ajatuksiinsa pelkoja naapureiden sellaisista kataluuksista, jotka huomenna ryöpsähtävät Venäjän tuhoksi? Millaisin eväin Putin ruokkii pohjatonta vihaansa lännen suuntaan ja mistä saa voimansa kyltymätön vallan himo? Tavoitteleeko hän itsestään historiaan nimeä Vladimir Suuristasuurin?

Putin haluaa olla arvostettu valtiomies, jonka taustalla kimmeltää sankarin säteet. Tavoite ei kuitenkaan taida toteutua tankkiajeluilla ja ohjusiskuilla naapuriin. Arvostuksen kiiltoa himmentää sodan uhrit, siviilit ja sotilaat, molemmin puolin rintamaa. Sankarin säteet sammuvat kokonaan vieraisiin maihin sotaa paenneiden vanhusten, äitien ja lasten itkuun. Ihan kaikki sodan seuraukset painavat sodan aloittajien hartioita. Kun maailma vapisee ja pelkää, sen aiheuttajia ei kiitoksella kumarreta eikä ylistyslauluja lauleta.

Oma lukunsa on venäjän kansan tuomio johtajilleen. Se on vääjäämättä joskus edessä. Maailma on tieto- ja viestintätekniikaltaan puristunut niin pieneksi ja tehokkaaksi, ettei minkään yhteiskunnan jäseniä voi loputtomasti pitää piilossa totuudelta valeuutisilla, uhkauksilla ja hätäisesti kyhätyillä lainsäädöksillä. Näin se vain on, myös autoritäärisessä suurvallassa.

Sota Ukrainassa on niin suuri rytinä, että sen vaikutukset tuntuvat meidän kaikkien elämässä. Pieni ihminen, yksilö, minä, kutistun entistä pienemmäksi miljoonien muiden kaltaisteni joukkoon. Olemme vähäisiä peukaloisia. Meidän mahdollisuus on toivo ja paheksunta miljoonilla suilla. Monikansallinen peukaloisten kuoron sanoma voi olla rauhan jyly, joka pesiytyy pysyväksi omaatuntoa raapivaksi korvamadoksi Putinin ja hänen lähipiirinsä korviin.

Juuri muuhun pieni ihminen ei pysty.

eläkeläinen Joroisista