Ympäri Eurooppaa herättiin epäuskoisiin tunnelmiin 24. helmikuuta. Tapahtui se, mitä ei sivistyneessä Euroopassa pitänyt enää tapahtua. Se, mistä omat lapseni ovat aina välillä kyselleet ja johon on vastattu, että ei voi nyky-Euroopassa tapahtua. Venäjä hyökkäsi yksipuolisesti hiljalleen länsimaistuneeseen Ukrainaan ja käynnisti sodan.
Muistan kun lapsuudessani käytiin isovanhempien luona 80-luvulla, miten sodassa ollut ukkini näytti aina kartasta paikkoja, joista ”ryssä” tuli. ”Se tuli tuolta ja tuolta ja tuolta ja tuolla ukki oli ensimmäisen kerran kun tuli sirpaleita. Ja tuolla toisen kerran.”
Ukki eli pitkän elämän sirpaleet kehossaan. Hänen kehonsa tiesi millainen sää oli tulossa. Kivut sen kertoivat.
Vielä lapsena osasin jotenkin pelätä, että Venäjä voisi joskus hyökätä Suomeen uudestaan. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana pelkojen tilalle oli rakentunut luottamus. Suomi teki kauppaa Venäjän kanssa, vei Venäjälle osaamista ja toi energiaa ja raaka-aineita. Valitettavasti vuosikymmenten aikana rakennettu luottamus mureni hetkessä.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei ole oikeutettavissa millään selityksillä. Se on yksipuolinen sotilaallinen hyökkäys, jonka seurauksena on kuollut jo tuhansia sotilaita sekä siviilejä. Se on käsittämätön tapahtuma, jota ei pitänyt tapahtua.
Se osoitti jälleen kerran, että historia toistaa itseään. Ihminen toistaa samoja virheitään. Venäjä on Venäjä.
Ukki eli pitkän elämän sirpaleet kehossaan. Hänen kehonsa tiesi millainen sää oli tulossa.
Venäjän hyökkäyksen seurauksena Eurooppaan on syntynyt ennennäkemätön humanitaarinen kriisi. Ukrainan lähimmät naapurit ovat ottaneet vastaan joidenkin arvioiden mukaan jo neljä miljoonaa sotaa paennutta.
Suomeenkin on tullut jo kymmeniätuhansia ukrainalaisia ja lisää avun tarpeessa olevia tulee varmasti. Suureen määrään ei ole pystytty hallinnon taholla reagoimaan.
Tilapäisen suojelun hakeminen on pahasti ruuhkautunut eikä virkakoneisto pysty vastaamaan haasteeseen. Mielestäni nyt on turha piiloutua hallinnollisten prosessien taakse. Apua pitää pystyä antamaan nopeammin ja joustavammin.
Joroisissa olemme kyenneet tekemään sen mikä tehtävissä on. Kaikki tulijat on otettu vastaan ja heitä on autettu. Olemme ainakin toistaiseksi tilanteen tasalla.
Varovaisen arvion mukaan tällä hetkellä Joroisiin on tullut noin 70 ukrainalaista. Suurin osa on yksityisten majoittajien tiloissa. Opetus lapsille on käynnistetty tiistaina 15. maaliskuuta. Toisen valmistavan ryhmän perustamiseen valmistaudutaan.
Tiedossa on, että tulijoille olisi runsaasti töitä tarjolla. Osalle jo heti.
Ongelmana on työlupa, jonka saa vasta kun tulija on saanut päätöksen tilapäisestä suojelusta. Toivotaan, että prosessi nopeutuu ja vastaanottokeskuksiin saadaan lisää resursseja asioita käsittelemään.
Joroislaiset ovat olleet valppaina ja valmiina auttamaan. Kunnan kanssa yhteistyötä tekevä SPR on näyttänyt, että vuosien aikana tehty työ ja harjoittelu kriisejä varten on ollut todella tarpeellista.
Olemme saaneet luotua toimintamallin, jolla jokainen tulija kontaktoidaan ja apua kulloiseenkin tilanteeseen pystytään antamaan. Myös yksityishenkilöiden auttamishalu on ennennäkemätöntä. Haluan lämpimästi kiittää kaikkia auttavia jo tässä vaiheessa.
Mikäli Venäjän sotatoimet jatkuvat pitkään, myös apua tarvitaan entistä enemmän. Valmistaudu siis kantamaan kortesi kekoon tavalla tai toisella. Yhdessä seurakunnan ja SPR:n kanssa rakennamme erilaisia auttamismahdollisuuksia ihan jokaiselle apua antavalle. Ollaan tukena toinen toisillemme ja etenkin kuntaan tuleville ukrainalaisille.
Joroinen onnistui evakkojen asuttamisessa ja auttamisessa 40-luvulla ja onnistuu varmasti myös ukrainalaisten auttamisessa 2020-luvulla.
Kirjoittaja on Joroisten kunnanjohtaja.