Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide Hannu Lahtinen | Missä ja milloin on päätetty, että Joroisten vuodeosasto päättää toimintansa vuonna 2023?

Joroisten sairaalan vuodeosasto sai vuoden hengähdysaikaa, koska nyt on vaalikevät eikä nykyisillä päättäjillä ollut rohkeutta muuta päätöstä tehdä. Mutta pian on vaalit käyty ja arki alkaa. Pahoin pelkään, että ääni kellossa muuttuu vuoden aikana.

Näin kirjoitin vaalikeväänä 2021 Joroisten Lehteen.

Mutta se oli järkytys, että ääni muuttui kellossa vain neljä päivää ensimmäisen kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen. Kun muste ei ole edes kunnolla ehtinyt kuivua paperilla.

Lainaus Joroisten Lehti 26.8.2021: Kun vuonna 2023 kuntien sosiaali- ja terveysmenot siirtyvät hyvinvointialueille, leikkautuu kunnan budjetista 60 prosenttia pois.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Jani Kautto toteaa: Tämä on hyvä, sillä nämä menot vaativat taakseen leveämmät hartiat. Siihen saakka jatkaa myös 10-paikkainen vuodeosasto toimintaansa.

Kysymys: Missä ja milloin on päätetty, että Joroisten vuodeosasto päättää toimintansa vuonna 2023? Onko tämä kunnanhallituksen puheenjohtaja Kauton oma mielipide vaiko Joroisten keskusta puolueen mielipide?

Tämän lehtijutun tiimoilta on jo useampi huolestunut kuntalainen ollut yhteydessä Joroisten perussuomalaisiin.

Kuntavaalitentissä lukion auditoriossa (Joroisten Lehti 27.5.2021) kaikki ehdokkaat olivat suloisen yhtä mieltä siitä, että taistellaan vuodeosaston puolesta kaikin keinoin.

Joroisten perussuomalaiset ilmoittivat seisovansa vuodeosaston jatkamisen takana sata prosenttisesti emmekä ole tässä asiassa takkiamme kääntäneet.

Vastauksia odotellen.

Joroisten perussuomalaiset ry

Valtuustoryhmän puheenjohtaja