Nimellä Eine Kinnula: "Olemme niin turvassa kuin turvassa voi olla" – ikäihmisten tyyneyttä koronavuonna voi vain ihailla

Eine Kinnula

Vuosi sitten kirjoitin kolumnin erilaisesta arjesta koronan kanssa. Nyt tuosta erilaisesta arjesta on tullut normaaliarkea. Suomessa suhtaudutaan jo varsin luottavaisesti siihen, että olemme rokotusten ja erilaisten varotoimien ja rajoitusten ansiosta selättämässä sen.

Toiveikkaasti suunnittelemme tulevaa ja Suomen hallitus on esitellyt laatimansa exit-strategian eli suunnitelman koronarajoitusten purkamisesta ja purkamiseen liittyvän tavoiteaikataulun.

Työni ansiosta olen ollut osa palvelutalon elämää koronan aikana, aikana kun rajoitukset ja varotoimet kohdistuivat voimakkaimmin juuri palvelutalojen asukkaisiin, koska heidän tiedettiin olevan suurimmassa riskissä, mikäli saisivat tartunnan. Aikana, jona olemme sopeutuneet rajoituksiin ja kehittäneet toimintaa niiden sallimissa puitteissa ja eläneet tuota erilaista arkea ja nyt toiveikasta arkea, kun rajoituksia aletaan purkaa.

Vuosi sitten palvelutalot suljettiin totaalisesti ulkopuolisilta vierailta, ”palvelutalojen rajat suljettiin”. Yhteydenpito omaisiin ja läheisiin on meille kaikille erittäin tärkeää ja jokainen meistä on joutunut kuluneen vuoden aikana keksimään turvallisia keinoja ylläpitää tuota tärkeää yhteyttä ja juuri palvelutaloissa oltiin tämän haasteen edessä ensimmäisten joukossa.

Opimme pitämään yhteyttä videopuheluin, keksittiin ikkuna- ja vähän myöhemmin terassivierailut ja sitten rajoituksia purettiin sen verran, että yhteiset ulkoilut omaisten kanssa tulivat mahdollisiksi. Omaisten ja läheisten vierailut mahdollistuivat ensimmäisen korona-aallon laimennuttua ja tapaamiset ovat olleet sen jälkeen mahdollisia tietyin varotoimin. Noita varotoimia ovat mm. hyvä käsihygienia, turvavälit ja suu-nenäsuojan käyttäminen.

Kaikessa haasteellisessa ja vaikeassakin on aina myös se toinen puoli, ”ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin”.

Suojautuminen ja varotoimet ovat pitäneet koronan leviämisen lisäksi myös kausi-influenssan ja ripulitaudit jokseenkin kurissa. Lisäksi kulunut vuosi on opettanut meille joustavuutta ja taitoja keksiä uusia toimintatapoja, se on herätellyt meissä luovuutta.

Vuosi on ravistellut jokaisen arvomaailmaa ja laittanut asioita tärkeysjärjestykseen, monesta ennen niin pienestä asiasta on tullut uudella tavalla tärkeä. Perheen ja läheisten merkitys on tullut entistä tärkeämmäksi, kotiseutu ja Suomi ovat saaneet takaisin niille kuuluvaa arvostusta.

Terveys ei ole enää itsestään selvyys, vaan siitä täytyy pitää huolta ja sitä pitää suojella. Arkea ja sen pieniä iloja sekä puuhasteluja on osattu lähestyä aivan uudella tavalla ja niiden merkitys on huomattu.

Vuosi on ollut hyvä hetki pysähtyä ja pohtia, mikä oikeasti on itse kullekin tärkeää ja arvokasta.

Kuluneen vuoden aikana olen useaan kertaan pysähtynyt ihmettelemään iäkkäiden asiakkaidemme tyyneyttä ja rauhallisuutta, jolla he ovat suhtautuneet koronaan, tähän maailman laajuiseen pandemiaan.

”Mikä hätä tässä, meistähän pidetään erityisesti huolta.”

”Yhdessä tästäkin selvitään”

”Täällä olemme niin turvassa, kuin turvassa voi vaan olla”

”Elinpäivät eivät ole meidän käsissämme.”

”Kunhan kuulen edes tyttären äänen, se riittää.”

”On ruokaa, lämmintä ja läheiset, en minä muuta tarvitse.”

Nuo toteamukset kertovat minulle siitä, että niiden kertojat ovat joskus syystä tai toisesta joutuneet pysähtymään ja pohtimaan sitä, mikä heille on tärkeää ja arvokasta, mikä tekee onnelliseksi ja mikä tuo turvallisuutta. Minulle itselleni on korona nyt tarjonnut tuon hetken ja se hetki ei ole turha ja merkityksetön.

Rajoitukset ja varotoimetkaan eivät enää ole niin ahdistavia, vaan niistä on tullut sellaisia, joita voi tarvittaessa käyttää tulevaisuudessakin. Tämän kaiken koetun kanssa on turvallisempaa jatkaa kohti uutta normaalia.

Kommentoi