Uuden kunnanjohtajan valinta ja kesäkuun kuntavaalit tulevat olemaan merkittävässä asemassa kotikuntamme tulevaisuuden kannalta.
Kuntamme tarvitsee todellista muutosta johtamiseen ja toiminnan kannalta keskeiseen kunnanjohtoryhmän työskentelyyn. En ole ainoa joroislainen joka toivoo uuden johtajan olevan henkilö ilman mitään sidoksia kunnan nykyiseen toimintakulttuuriin ja henkilöihin luottamus- ja virkamiesjohdossa.
Kuntamme tarvitsee johtajan jolla on vankka kokemus kunnallishallinnosta, kuntatalouden hoidosta ja työstä eriyhteistyötahojen kanssa. Johtajan, joka on valmis puolustamaan sosiaali-terveyspalvelujen säilymistä lähipalveluna omassa kuntataajamassa. Johtajan, joka toimii työssään ilman oman tai muun lähipiirin edun tavoittelua, ainoastaan kunnan ja kuntalaisten etu huomioiden.
Uuden kunnanjohtajan valinta tulisi tehdä avoimesti täysin puhtaalta pöydältä, ainoastaan hakijoiden pätevyyden ja todellisten ansioitten perusteella.
Ilman mitään suhmurointia johon nykyiset päättäjät ja johtoryhmän jäsenet ovat sortuneet aivan liian monta kertaa. Valinnoissa, jotka ovat tulleet maksamaan kunnalle todella paljon ja maksavat edelleen, siihen ei ole kerta kaikkiaan enää varaa.
Kunnanjohtajan valintaan kuntalaisilla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa, jos esitetyssä aikataulussa ja nyt haastatteluihin kutsuttujen joukosta johtaja valitaan.
Tämä aikataulu mahdollistaa, että nykyinen valtuusto pystyy tekemään valinnan, toivottavasti ei ”hyvä veli” valinta järjestelmään turvautuen.
Vasta tulevat kuntavaalit tulevat lopulta ratkaisemaan, muuttuuko toimintakulttuuri kunnassa miltään osin. Löytyykö uusista valtuutetuista enemmistö joka on valmis kehittämään ja omilla toimillaan turvaamaan niin kunnallisten kuin yritysten tarjoamien palveluiden säilymisen omassa kuntataajamassa myös tulevaisuudessa.
Siihen meillä jokaisella äänioikeutetulla on tulevissa kuntavaaleissa mahdollisuus vaikuttaa antamalla äänemme ehdokkaalle joka on siihen työhön sitoutunut!