Nimellä
Pääsiäinen yhdistää ihmisiä ympäri maailman. Noin kolmannes maailman väestöstä on kristittyjä, jotka viime viikonloppuna juhlivat kirkkovuoden toista suurta juhlaansa. Joulun ohella pääsiäinen on kristikansan suuri juhlahetki.
Pääsiäinen sijoittuu aikataulullisesti Suomessa keskelle heräävää kevättä, joka omalla tavallaan korostaa pääsiäisen sanomaa: valo voittaa pimeän, elämä voittaa kuoleman.
Pääsiäinen ei ole vain yhden viikonlopun juhla vaan kirkkovuodessa pääsiäinen kestää aina helluntaihin asti. On siis vasta juhlakauden alku.
Vaan entä, jos pääsiäisen ilo ei kanna ja kannattele?
Entä, jos juuri tässä pääsiäisen ilon keskellä olenkin enemmän väsynyt, työlääntynyt ja uupunut? Jos en enää jaksa koronakurimusta ja sen synnyttämää epävarmuutta ja pelkoa? Jos olen saanut työnantajalta lomautuslapun tai lääkäriltä sairausdiagnoosin?
Jos olen saanut suruviestin läheisen sairastumisesta tai kuolemasta? Kuinka minussa silloin voisi olla tilaa pääsiäisen ilolle, kun elämäni tuntuu olevan enemmän pitkäperjantain piinaa ja lankalauantain loputonta odotusta?
Kuluneen kevään aikana lukuisissa keskusteluissa ihmisten kanssa on käynyt esiin kaksi asiaa. Toisaalta on väsymystä, joka nousee pitkittyneestä poikkeustilanteesta. Toisaalta on toivoa, joka nousee keväästä ja sen tuomista mahdollisuuksista, lisääntyvästä valosta, luonnon heräämisestä.
Aivan kuin hyvä ja paha, valot ja varjot, toivo ja epätoivo kävisivät taistoa meidän ympärillämme. Me emme ole tuon taiston ulkopuolella, vaan tuota taistoa käydään myös meissä itsessämme. Se, mihin me tuossa taistossa voimme vaikuttaa, on se, kummalle osapuolelle me annamme itsessämme ja ympärillämme enemmän tilaa.
Usein on niin, että toivoisimme elämämme olevan vain hyvien asioiden täyttämää. Kuitenkin salatulla tavalla tässä elämässä tarvitaan myös niitä varjoisia päiviä ja hankalia hetkiä. Niitä tarvitaan, jotta me emme unohtaisi hyvien asioiden arvoa.
Niitä tarvitaan, jotta me muistaisimme kiitollisuuden ja rakastamisen merkityksen. Niitä tarvitaan, jotta toivo ja rohkeus meissä vahvistuisivat.
Vaikka asiat usein näyttäytyvät paremmin vastakohtiensa kautta, joskus sitä huomaa silti kysyvänsä, millä mitalla meille asioita annetaan. Elämä ei aina tunnu reilulta ja oikeudenmukaiselta. Joskus joidenkin taakka tuntuu olevan enemmän kuin on kantajan voimat. Pääsiäisen ilo ei aina tunnu kantavan. Ei, vaikka kuinka itse haluaisi.
Ehkä juuri silloin, kun omat voimat ovat vähissä ja oma näkökyky on sumentunut, voi löytää jonkin valonpilkahduksen siitä, mitä muut ovat oivaltaneet omalla elämänmatkallaan.
Etelä-afrikkalainen arkkipiispa Desmond Tutu tuli tunnetuksi apartheidin vastustajana. Hän puolusti ihmisoikeuksia ja vastusti rotusortoa. Hän taisteli ihmisen oikeudesta olla ihminen. Desmond Tutu on lausunut: ”Toivo on kyky nähdä, että on olemassa myös valoa kaikesta pimeydestä huolimatta.”
Tätä toivoa ja valoa pyydän sinulle ja minulle tähän kevääseen! Yllättäköön pääsiäisen ilo meidät arkemme keskellä.
Kirjoittaja on Joroisten seurakunnan kirkkoherra.