Kuntavaalit lähestyvät. Kovin on hiljaista vaalikentillä. Nyt kun kaikki kokoontumiset ja tapaamiset on kielletty, toivoisi että Joroisten Lehti ja Warkauden Lehti täyttyisivät päättäjiksi pyrkivien ja heidän puolueidensa ”ohjelmajulistuksista”.
Olisi mielenkiintoista lukea, millaisia tavoitteita valtuutetut asettavat kunnan toiminnalle seuraaviksi neljäksi vuodeksi. SDP:n ehdokkaat esittivät tavoitteensa jo aiemmin ja viime JL:ssä oli Keskustan paikallisyhdistyksen tavoitteet.
Molemmat ovat hyvin yleisellä tasolla kaikkea hyvää kaikille. Toivoisi keskusteluissa niiden muuttuvan konkreettisemmiksi asioiksi. Tavoitteet ovat myös tekoja.
Konsultilta on ostettu valtiovarainministeriön painelaskelmalla laadittu säästöarvio, joka osoittaa 1,2 miljoonan euron menojen vähennystä. Tosin tulevan Varkauden kaupunginjohtajan ja tuttavallisemmin Joonaksen mukaan Joroisten kunnan talous on vähintäänkin hyvässä kunnossa. Näin hän kertoo läksiäishaastattelussaan (JL 4.3.).
Minua kiinnostaisi, ja luultavimmin en ole ainoa, mitä mieltä ehdokkaat ovat Joroisten palveluista ja konsultin laatimasta säästölistasta.
Joroisten Lehdessä (11.3.) oli ansiokas juttu otsikolla ”Kunta kysyy asukkailta säästökohteista”. Siinä vt kunnanjohtaja Jaakko sanoo, että ”listasta ei voi vetää sellaista johtopäätöstä, että juuri nämä asiat olisivat kunnanvaltuuston harkinnassa säästökohteiksi tai päätymässä sellaisiksi.”
Tuosta innostuneena etsin ao. verkkokyselyä kunnan nettisivuilta, mutta en onnistunut löytämään. Asian perään kysyttyäni se sinne ilmestyi.
Vastausaika on jo päättynyt ja todella kiinnostaisi tietää, kuinka monta verkkovastausta on kuntaan tullut.
Kysely oli todellakin lupauksen mukaisesti helppo täyttää, kun vaihtoehtoja oli vain kolme: 1. Toimenpidettä ei pidä tehdä, 2. Lienee joko tai siltä väliltä, 3. Toimenpide tulisi tehdä.
Taloudelliselta merkitykseltään suurin koski vuodeosaston lakkauttamista, säästö 300 000 euroa. Kyselyssä ei kaivattu mitään lisäpohdiskeluja, miten saattohoito toteutettaisiin ja kotisairaalako hoitaisi kaiken vuodeosaston tarpeen. Tosin talousarviosta löytyi teksti, että vuodeosasto jatkaa ainakin tämän vuoden 10 paikkaisena ja että kehitetään kotisairaalatoimintaa. Kotisairaalaksi ei tulla sillä, että julistetaan, että kotihoito muuttuu nyt kotisairaalaksi. Kotona hoidettavat asiakkaat muuttuvat taatusti ilman vuodeosastoa vaativammin hoidettaviksi. Tällöin on satsattava hoitohenkilökunnan osaamiseen, pysyvyyteen ja saatavuuteen. Kysymys herätti todella kysymyksiä.
Toinen esimerkki kysymyksistä: Lakkautetaanko kirjastoauto, säästö 40 000 euroa. Tässäkin jäin pohtimaan, mikä olisi vaihtoehto nykyisen auton käyttöajan loputtua. Jos kylillä silloin vielä asuu joitakin potentiaalisia asiakkaita, onko harvemmat reitit ja isommat alueet naapurikaupunkien kanssa mahdollisia. Tuskin yksi kunta enää voi ostaa uutta kirjastoautoa. Olen aina ollut sitä mieltä, että onneksi on kirjasto. Nykyisin vain tuntuu siltä, että kirjasto alkaa olla kaikkien mahdollisten asioiden asiointipiste, koska JL:n mukaan sinne on uutena tullut Joroisten Lehden asioimispiste. Ennestään siellä hoidetaan kunnan, Kelan, poliisin ja työvoimapalvelujen asioita. Mahtuisiko vielä verotoimisto- ja postipalvelut kirjaston osaavien ja laajasti sivistyneiden viranhaltijoiden tehtäviin.
Kysymykset olivat lisäpohdiskelua tarvitsevia ja toivottavasti nykyisen valtuuston lisäksi tulevat kuntavaaliehdokkaat käyvät niistä keskustelua kertoessaan omia tavoitteitaan tulevina valtuutettuina. Jos tämä verkkokysely oli tarkoitettu viestinnän parantamiseksi ja asukasdemokratiaa tukevaksi, se ei mennyt ihan putkeen.