Nimellä Raimo Salkinoja: Veteraanin leskeä ei Joroisissa jätetä

Raimo Salkinoja

Suomen kenttäarmeijan pääosa kotiutettiin marraskuussa 1944. Siviiliin palattiin kevyin askelin. Henki oli säilynyt eikä maatamme vallattukaan. Maanviljelijät saivat jatkaa omien peltojensa viljelyä eikä niitä yhdistettykään kolhoosien pelloiksi. Tulevaisuuteen uskalsi luottaa.

Ensiriemun jälkeen siviiliin sopeutuminen ei ollutkaan kaikille vaivatonta. Puuttui ammatti, sillä nuoruusvuodet, jolloin se piti hankkia, menivät sodassa. Maassa oli asunnoista ja kaikesta muustakin huutava pula.

Vaimot olivat hoitaneet kodin miesten ollessa sodassa. Monelle veteraanille vaimo oli ainoa ymmärtäjä ja tukija sodan jälkeisinä raskaina puutteen vuosina.

Joroisten Sotaveteraanit ry:llä on enää yksi veteraanijäsen. Leskijäseniä sen sijaan on vielä kaksitoista. Leskemme eivät saa mitään valtion erityistukia eivätkä avustuksia.

Sotainvalidien puolisoiden kohdalla asia on paremmin, mutta muiden veteraanien kumppanit valtio on jättänyt täysin yksin. Leskien eläkkeet ovat pääsääntöisesti tavattoman pienet. Takuueläke on nykyisin vain 837,59 e/kk. Yhdistyksemme päätehtävä on nyt leskien auttaminen ja tukeminen.

Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 24.2.2021. Hallituksessa jatkavat Raimo Salkinoja, Erkki Kaikkonen, Armas Komi, Sanni Tuovinen, Helena Turunen ja Raimo Vaskelainen. Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin Heikki Jäntti.

Valtiovalta on jättänyt sotaveteraanien lesket yksin.

Olemme saaneet avustuksia OLVI-säätiöltä ja Tannisen säätiöltä, jonka perusti kauppaneuvos Eemil Tanninen (1870-1942) testamentissaan. Tanninen syntyi Rantasalmella torpparin pojaksi, joka taitavana ja tarmokkaana eteni puotiapulaisesta miljonääriksi.

Säätiön eräänä tarkoituksena on ”näissä maan osissa lujittaa maanpuolustustahtoa ja avustaa puolustussodissa kärsimään joutuneiden väestöryhmien sekä muidenkin yhteiskunnan kovaosaisten parasta edistävää toimintaa.” Säännöissä mainituilla maan osilla tarkoitetaan Savoa ja Karjalaa.

Joroislaiset lesket ovat noita savolaisia kärsijöitä ja saavat nyt apua naapuripitäjän miehen perustamalta säätiöltä.

Avustuksia saatiin edellisvuotta enemmän. Lisäksi paikallinen riistanhoitoyhdistys on lahjoittanut hirvennahkojen myynnistä saadut rahat jo vuosia yhdistykselle. Kunta on myös jatkanut yhdistyksen tukemista.

Tämän vuoksi yhdistys on voinut osallistua aikaisempaa enemmän leskien apteekkipalvelujen, fysikaaliseen hoidon, ateriapalvelujen, optikkopalvelujen tai esimerkiksi siivous- ja puhtaanapitopalvelujen hankkimisesta aiheutuviin kuluihin.

Yhdistys on hakenut leskille aktiivisesti tarveharkintaisia avustuksia myös suoraan sotaveteraaniliitolta. Näitäkin avustuksia saatiin kaikkein pienituloisimmille leskille.

Kuten edellä on mainittu, valtiovalta on jättänyt lesket yksin. Heitä voidaan käytännössä auttaa vain paikallisesti. Jos paikkakunnalla ei ole veteraaniyhdistystä, kaikki nuo avustukset jäävät leskiltä saamatta.

Sen vuoksi yhdistyksen lakkauttaminen ei Joroisissa ole ajankohtaista. Kun se aikanaan tapahtuu, suunnitelmamme mukaan kaikki yhdistyksen varat on silloin käytetty joroislaisten leskien ja veteraanin hyväksi.

Leskistä huolehtiminen on kunniatehtävämme ja kunnianosoituksemme heidän miehilleen, edesmenneille joroislaisille veteraaneille. Heidän ansiostaan olemme saaneet elää vapaassa maassa ja sitä työllämme rakentaa.

Kirjoittaja on Joroisten Sotaveteraanit ry:n puheenjohtaja.

Kommentoi