Luin äskettäin Joroisten Lehdestä, että pitkän saksan kielen opiskelu jatkuu Joroisten lukiossa, kun minimi ryhmäkoko tuli täyteen. Lähes 60 vuoden mittainen henkilökohtainen kontaktipinta saksan kieleen, alkamishetki Joroisten Yhteiskoulussa syksyllä 1962, on antanut perspektiiviä kertoa kokemuksesta toivottavasti kannustuksena tuleville ”kielen taitureille”.
Despoottisen Hilkka Salmisen komennossa opiskelimme saksan ihanuutta neljä vuotta Joroisissa. Sen jälkeen lukioon jatkaneet opiskelivat vielä kolme vuotta lisää. Sinä aikana prepositiot, heikot maskuliinit, verbien taivutukset ym. tallentuivat pysyväismuistiin kenelle enemmän, kenelle vähemmän. Puhuminen ja keskustelu eivät olleet suuressa roolissa.
Moni pitkän saksan lukija ei koulun jälkeen saanut saksaksi suutaan auki, Veikkaan, että meidän Varkauden Yhteislyseon reilusta kolmestakymmenestä pitkän saksan lukijasta puolet eivät saa toimitettua asioita saksan kielellä.
Oma erityiskiinnostukseni virisi vuoden 1969 kesälukiossa Partaharjulla. Sinne tuli kielen treenariksi sveitsiläinen vaihto-oppilas, kielinero Jürg. Ystävyytemme on kestänyt yli 50 vuotta.
Tapaamisemme ovat milloin missäkin. Kommunikointi tapahtuu enimmäkseen valitettavasti suomen kielellä, jos keskusteluympäristö ei muuta vaadi.
Varsinainen hyppäys kielellisessä kehittymisessäni tapahtui vuoden 1972 kesätöissä Saksassa Siemensillä. Kun ei ollut tulkkausapua, oli pakko selvitä itse. Muutamassa viikossa oppi melko sujuvasti puhumaan. Artikulaatio oli silloin ja on edelleenkin savolaispojan heikko kohta.
Varsinainen hyppäys kielellisessä kehittymisessäni tapahtui vuoden 1972 kesätöissä Saksassa.
Asia todettiin muun muassa Wienin yliopiston kielikurssilla 1998. Savolaisuus on ääntämisen kannalta huonoin mahdollinen lähtökohta. Muuten ei ehkä niinkään. Kaikki eivät ole Erkki Toivasia.
Hyvänä apuna aktiivisessa suhtautumisessa saksan kieleen on ollut vaimoni Leena. Hän oli lyhyen saksan opintojen jälkeen mennyt vuodeksi piiaksi Baden Badeniin etelä-Saksaan. Sieltä retkeltä on peräisin paitsi erinomainen kielitaito myös sydänystäviä muun muassa kummilapsia kahdessa sukupolvessa.
Tuttavuuteen on kuulunut ihmisiä kuudessa sukupolvessa, kaikki sukupolvet eivät tosin samaan aikaan. Syksyllä on taas yhdet häät, jos vain korona sallii.
Vantaallakin oli 90-luvulla tilanne, ettei pitkän saksan ryhmiä saatu aikaiseksi (minimikoko 20). Tästä syystä poikammekin joutui tyytymään lyhyeen versioon. Puute korjaantui, kun poikamme meni reiluksi vuodeksi Sveitsiin ja Itävaltaan töihin.
Saksan kielen osaamista on ollut suurta hyötyä työelämässä. Vaimollani EU:n huumesäätiön johtokunnassa oli useamman osanottajan äidinkieli saksa. Virallinen asiointikieli oli englanti, mutta saksan kielellä kommunikoitiin mielellään. Samoin oli itseni laita osallisuudessa pariin EU:n kouluprojektiin.
Myöhemmässä vaiheessa on tuttavapiiriin tullut englantia osaamattomia muun muassa entisiä DDR:n kansalaisia. Ei ole ollut kielellisiä ongelmia. Samoin unelmakaupunki Berliinissä käyminen on mukavaa, kun tarvittaessa voi olla juttusilla ihan missä vain.