Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nimellä Virva Leväinen Toivon, että Joroinen tarjoaa etämahdollisuuksien aikakaudella hyvän tavan asua ja elää

Nimellä

Olemme eläneet vuoden aikaa, jolloin ihmisten kohtaaminen on vaihtunut nenätyksin näkemisestä nettiin, toisten tapaamista on jopa toivottu vältettävän. Monilla meistä on ikävä kasvokkaisia kohtaamisia, tapahtumia ja paluuta normaaliajan palveluiden pariin.

Samaan aikaan on kuitenkin yhteiskunnassa otettu hurja askel elämään, jossa sijainti ei ole enää yhtä merkityksellistä kuin ennen. Tätä uudenlaista, ääripäistä arkea on nyt eletty täysi vuosi, ja samalla olemme hämmästykseksemme huomanneet, että näinkin voi asioita järjestää.

Olen ennenkin kirjoittanut valokuidusta, etäilystä ja näiden tuomista mahdollisuuksista niin yksittäisen ihmisen kuin maaseudun näkökulmasta. Nyt olemme eläneet aikaa, jota en vielä reilu vuosi sitten uskaltanut kuvitella näin nopeasti toteutuvaksi.

En yritäkään väittää, että ”etä” on taikasana, jolla maailma pelastuu. Tarvitsemme edelleen kasvokkaisuutta ja kohtaamista. Etäaika on ollut myös raskasta ja yksinäistä. Yhteisöjen ja ystävien merkitys korostuu, koska ne ovat etäällä.

Viime sunnuntaina vietettiin ystävänpäivää, mutta ystäviä ei ollut suotavaa sijoittaa samoihin tiloihin keskenään. Soittaen tai videoyhteyksin voi toki yrittää yhteyttä. Paljon syntyy synkkyyttä ja aiheutuu ahdistusta, ja onkin tärkeää muistaa huolehtia myös kaverista, kysellä kuulumisia.

Jokainen on erilainen, ja jotkut tarvitsevat enemmän ihmisten läheisyyttä kuin toiset. Tätäkin erilaisuutta meidän täytyy ymmärtää, kun arvioimme etäajan toimivuutta. Kenenkään ei ole pakko mahtua samaan muottiin.

Sopiva tasapaino voi vaihdella kunkin kohdalla, mutta olemme laajassa mitassa astuneet etämahdollisuuksien osalta aivan uuteen maailmaan. Rakennamme nyt tulevan työ- ja opiskelumaailman rakenteita. Meillä on entistä joustavammin mahdollisuus valita kotimme sijainti, elämäntyylimme ja vaikuttaa ajankäyttöömme.

Kuinka paljon enemmän jää vapaa-aikaa, tilaa perheelle, ystäville tai harrastuksille, kun ainakin osan ajasta voi jättää työmatkat väliin? Kuinka paljon vaikuttaa hyvinvointiin, kun voi itse vaikuttaa arkensa sujuvuuteen? J

a mitä mahdollisuuksia ympäri Suomen tarjoaakaan se, että työ- tai opiskelupaikka muualta tarkoita automaattisesti muuttoa?

Askelia on vielä otettavana. Valokuitua ei ole vielä kaikkialla, vaikka jokaisella tulisi olla oikeus nopeaan nettiyhteyteen. Joroisten Yritystalossa on vuokrattavana etätyötilaa, mutta yhteisöllisiä ratkaisuja voisi miettiä laajemminkin.

Toivon, että Joroinen tarjoaa etämahdollisuuksien aikakaudella hyvän tavan asua ja elää. Kaikki plussat ja miinukset summattunakin olen valtavan innostunut monipaikkaisuuden mahdollisuuksista ja vapaudesta valita asuinpaikkansa oman elämänsä edellytyksin.

Kirjoittaja on keskustan kunnanvaltuutettu, joka nauttii etätöiden mahdollistamasta sujuvasta arjesta.