Mielipide Ahti Salovaara: Voiko ”rauhanomainen” ja ”väkivallaton” ilmaisujen taakse hypätä piiloon ja olla noudattamatta töitään tekevien poliisien rauhanomaisia ja väkivallattomia käskyjä?

Onko oikein olla noudattamatta työtään tekevän poliisin rauhanomaisia ja väkivallattomia käskyjä, kysyy kirjoittaja. Katja Luoma

Ahti Salovaara

Kun eläkeläinen seuraa maailmanmenoa, tuntuu joskus siltä, että aivot ylikuumenevat. Pinnistellä pitää saadakseen tapahtumiin jonkinlaisen omiin käsityksiin mahtuvan tolkun.

Elokapina-liike järjesti taannoin Helsingissä rauhanomaisen mielenosoitusmarssin omien ilmastotavoitteidensa puolesta. Se on ymmärrettävää ja hyväksyttävää yhteiskunnan päättäjien patistelua.

Mutta sitten rauhanomaiset marssijat päättivät ryhtyä rauhanomaisesti ja väkivallattomasti istumaan kadulle autokaistoille. Poliisin mielestä tämä ei kuulunut ilmoitettuun marssin käsikirjoitukseen, joten virkavalta ohjeisti rauhanomaisesti istujia poistumaan kadulta.

Ohjeistus ja käskyt eivät kuitenkaan tehonneet, vaan oikeiden uhmaikäisten (anteeksi lapset) malliin istuminen jatkui.

Erinäisten vaiheiden jälkeen poliisi käytti pippurisumutetta, kantoi istujia poliisiautoihin ja katu siivottiin normaaliin käyttöönsä. Kesti vain tuokion, kun uutiskanavilta nähtiin ja kuultiin paikalla olleiden itkuisia kommentteja poliisin ylilyönneistä ja sisäministerin niin ympäri pyöreä kommentti, kuin vain poliitikko osaa antaa. Virkavallan suuntaan heristettiin paheksuvaa sormea monesta suunnasta.

Eläkeläinen ihmettelee. Onko niin, että hyppääminen ”rauhanomainen” ja ”väkivallaton” ilmaisujen taakse piiloon, antaa oikeuden olla noudattamatta töitään tekevien poliisien rauhanomaisia ja väkivallattomia käskyjä?

Kliseisesti ilmaistuna mielenosoittajat saivat mitä tilasivat, mutta vain poliisin tarjoilemana pienenä lohtuannoksena.

Eipä tietenkään ole sellaista oikeutta, ei vaikka selitykset tarjottaisi hunajalla maustettuina.

On helppo ymmärtää, että mielenosoittajien uhmakas istuminen oli tarkoituksellinen provokaatio poliisin suuntaan, jolla haetaan mahdollisimman suurta julkisuutta ja suuren yleisön sympatioita. Kun provokaatio onnistuu, rauhanomaiset mielenosoittajat riemuitsevat.

Eläkeläinen esittää kuitenkin kysymyksen: Onnistuiko provokaatio? Eläkeläinen myös vastaa oman ajattelunsa mukaan.

Eihän poliisi tyhmä ole. Kun katselee uutiskuvia, tilanteessa olevilla poliiseilla ei ollut itsellään mitään suojavarusteita kasvoilla, joten kovin väkevää pippuriseosta ei varmaankaan suihkutettu. Lisäksi kovin rennoin ottein poliisit suihketta suhauttelivat sinne tänne.

Eläkeläinen arveleekin, että poliisi käytti mielenosoittajien tavoin tilanteen hyväkseen ja antoi sekä mielenosoittajille että suurelle yleisölle kevyen, siis kevyen, havaintoesityksen siitä, mitä kaikkea he voivat ihan laillisesti tehdä yhteiskunnan virallisina järjestyksenvalvojina, jos tilanteet niitä edellyttävät.

Tämä on hyvä tieto kansalle!

Näillä ajatuskuvioilla provokaatio ei onnistunut. Kliseisesti ilmaistuna mielenosoittajat saivat mitä tilasivat, mutta vain poliisin tarjoilemana pienenä lohtuannoksena.

Julkisuutta toki tuli paljon, joskin paljolti kielteisellä pohjavireellä. Minun sympatiapisteet menevät selkeästi poliisille.

Lopuksi rauhanomainen ja väkivallaton kysymys istumisnäytelmän käsikirjoittajille: Mitenkä hyvin näytelmä palveli asiaa, jonka edistämiseksi rauhanomainen marssi järjestettiin?

eläkeläinen Joroisista

Keskustelu