Reipas kymmenen vuotta takaperin istuin Joroisten yläkoulussa maantiedon tunnilla. Tunnin aiheena oli kaupungistuminen ja maalta muutto. Tuolloin opettajamme esitti meille kysymyksen: ”Millä paikkakunnalla uskoisitte asuvanne kymmenen vuoden päästä?”
Monien vastauksina oli isompia kaupunkeja kuten Helsinki, Tampere, Jyväskylä tai Kuopio. Minun vastaukseni aiheutti luokassa hilpeyttä ja epäuskoisia katseita. Vastasin tuolloin: ”Joroinen.”
Luokkakaverini olivat ihmeissään? Varsinkin tuolloin teini-ikäisenä monelle oli mahdoton ajatus jäädä tällaiseen kuolevaan pikkukylään.
Tänä kesänä kokoonnuimme vanhalla porukalla pitkästä aikaa ja vaihdoimme kuulumisia. Ja kylläpä elämä onkin kuljettanut meitä ympäri Suomea. Yksi työskentelee lastentarhaopettajana Vaasassa, toinen toimittajana Helsingissä. Osa vielä jatkaa opiskeluja mutta suurin osa on jo työelämässä.
Tällä kertaa minun asuinpaikkani ei aiheuttanut samanlaista reaktiota. Täällä Savon sydämessä, Joroisissa ja Varkaudessa, asuu vielä ilahduttavan paljon muitakin meitä nuoria.
Osa asunut koko ajan, osa tullut takaisin paluumuuttajina. Muualle muuttaneet kertoivat ymmärtävänsä nyt hyvät puolet täällä asumisessa, ja jotkut haikailivat jopa takaisin.
Mutta miksi esimerkiksi minä olen edelleen näillä seuduilla? Miksi en ole lähtenyt kouluttautumaan korkeammin? Olenko oikeasti tyytyväinen elämääni Joroisissa? Näitä kysymyksiä kuulen edelleen melko useasti.
Miksi sitä ihmetellään, jos nuoret jäävät pienille paikkakunnille? Eikö juuri se ole tärkeää pienempien kuntien kannalta, että nuoret jäävät tai palaavat kotiseuduilleen, ja perustavat sinne perheitä?
Tällä hetkellä ainakin itselläni on kaikki hyvin. Täällä riittää minulle koulutustani vastaavaa työtä, jota tykkään tehdä. Perhe, suku ja ystävät ovat lähellä, ja muillekaan paikkakunnille ei ole pitkä matka.
Harrastusmahdollisuuksia on monia, varsinkin liikuntapaikkoja kehitetään koko ajan.
Luonto on lähellä, ja mitkä retkeily mahdollisuudet lähialueilla onkaan! Soisalo-opisto tarjoaa monenlaisia harrastuskursseja, jos liikunta ei olekaan se oma juttu. Omatoimikirjasto on huippujuttu innokkaalle lukijalle, joka ei välttämättä palveluaikoina ehdi kirjoja lainaamaan.
Toki postin puuttuminen ja liikkeiden sulkeutuminen on harmittava asia mutta eiköhän niihinkin joku ratkaisu joskus löydy. Ainaisen valittamisen sijaan ollaan tyytyväisiä siihen mitä meillä on!
Tuona elokuisena lauantaina Joronjäljessä, isolla porukalla pöydän ääressä istuessamme, tunsimme riemua siitä yhteydestä, minkä vuodet Joroisten yläkoulussa ja lukiossa meille loivat.
Pienen koulun etuna oli tiivis porukka, mistä osa pitää edelleen yhteyttä toisiinsa. Vaikka polkumme johtavat eri suuntiin ja risteilevät vuosien varrella, säilyy Joroinen aina meille tukikohtana, kotina.