keskiviikko 23.10.2018 Severi

Maatyöt ovat loppusuoralla

Kerisalonsaaren valokuituverkon asennustyöt ovat loppusuoralla.
– Kaapeli vedettiin Kerisalosta järven ali Kerisalonsaareen ja siitä tienvartta pitkin eteenpäin, kertoo puuhamiehenä toiminut Markku Hyvönen.
Valokuituverkko on vedetty Kerisalonsaareen, Kotkatlahden alueelle, Puomilaan, Paajalaan ja Kartanogolfille.
– Kartanogolf pyysi päästä mukaan. Heillä netti on toiminut aiemmin mobiiliyhteyksillä.
Kerisalonsaaressa toimii lisäksi noin 18 yritystä, jotka tarvitsevat toimivia nettiyhteyksiä.

Urakka alkoi kesäkuun alussa kallionleikkauksilla. Maatyöt saadaan päätökseen tällä viikolla.
– Ely-keskuksen tiet saadaan umpeen tällä viikolla, sen jälkeen laitetaan umpeen talojen päät.
Kytkennät ovat valmiina elokuun tai viimeistään syyskuun loppuun mennessä.
Suunnitelma mahdollisti valokuidun saannin joka mökkiin.
– Mukaan olisi voinut lähteä teoriassa 139, nyt liittyjiä on 60.
Jos kaikki olisivat lähteneet mukaan, kaapelia olisi mennyt 55 kilometrin verran. Nyt sitä vedettiin vähän vajaa 45 kilometriä.

 

Jätä kommentti

*