sunnuntai 16.12.2018 Auli, Aulikki, Aada

Leväsen tasoristeys lähti

Maavedellä sijaitseva Leväsen tasoristeys on suljettu. Liikenne kulkee nyt radan eteläpuolelta noin kilometrin päästä Katajamäen tasoristeyksestä, joka on varustettu puolipuomeilla ja varoituslaitoksella. Leväsen risteyksestä niitä ei ollut, eikä niiden rakentaminen olisi Liikenneviraston mukaan ollut järkevää tasoristeyksen liikennemäärillä.
Liikenneviraston vaarallisuusluokittelussa Leväsen risteys asettui korkeimpaan luokkaan. Koko valtakunnan tasoristeysten vaarallisuusjärjestyksessä Leväsen tasoristeys on sijalla 90. Arvioinnissa otetaan huomioon radan ylittävän tien nopeusrajoitus, radan nopeusrajoitus, tien päällyste, näkemät sekä kyseisen tasoristeyksen onnettomuushistoria.
Lisäksi otetaan huomioon liikenteen määrä.
Leväsen risteyksessä sattui viimeksi onnettomuus tapaninpäivänä. Juna osui tasoristeykseen juuttuneeseen autoon. Kuljettaja oli ehtinyt ulos autosta ennen törmäystä.

Jätä kommentti

*