maanantai 25.5.2020 Urpo

Lapset palaavat viikon päästä kouluun

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen rajoitteet puretaan 14. toukokuuta alkaen.
Perusopetus järjestetään ainoastaan lähiopetuksena, joka tarkoittaa etäopetuksen päättymistä.

Päätös ei yllättänyt sivistysjohtaja Jaakko Kurosta.
– Oli odotettavissa alustavan keskustelun ja muiden maiden toimien myötä, että myös Suomessakin toimitaan näin. Ymmärrän ratkaisua, mutta toisaalta olisin toivonut että näin lyhyen pätkän takia ei olisi kouluihin enää palattu. Luulen, että tässä myös ajateltiin tulevaa syksyä ja harjoitellaan koulussa olemista poikkeuksellisessa tilanteessa.

Opettajat ovat olleet päätökseen pääasiassa pettyneitä.
– Olisi ollut loogista jatkaa loppukevät etäopetuksessa Paljon on kysymyksiä ja vähän vastauksia. Valtiovallan lisäohjeistukset tulivat maanantaina 4. toukokuuta, mutta edelleen jäi kysymysmerkkejä.

Lukio-opetus jatkuu etäopetuksena kevään loppuun saakka. Keväällä ei tulla järjestämään kevätjuhlia eikä lakkiaisia. Lakkiaiset järjestetään 29. elokuuta tautitilanteen sen salliessa.
Ruokakassitoiminta päättyy 7. toukokuuta.

Oppilaiden tai heidän läheistensä, jotka kuuluvat riskiryhmään, tulee hankkia todistus terveydenhuollosta mahdollista kotiin jäämistä varten. Poissaolosta on pitänyt tehdä kirjallinen anomus keskiviikkoon 6. toukokuuta mennessä.
– Arvelen, että selkeästi suurin osa tulee kouluun. Asiantuntijat ovat sanoneet, että kouluun tulo on turvallista. En osaa tätä lähteä kyseenalaistamaan ja näin ollen siihen luotamme. Tällä hetkellä näyttäisi, että 430 oppilaasta noin kymmenen prosenttia jää loppukevääksi kotiin.
– Terveydenhuollon lausunnon perusteella voi ilmoittaa, että lapsi jää kotiin. Jos lausuntoa ei ole, tulee poissaoloa anoa Wilman lomakkeella. Syyksi riittää se, että perheessä on riskiryhmään kuuluvia.
Kotiin jääville lapsille ei järjestetä etäopetusta.

Jätä kommentti

*