maanantai 25.5.2020 Urpo

Kotimaisen arvostus nousi kriisiaikana

– Joku sanoi, että tarvitaan sota, että kotimaisen ruoan arvostukseen herätään. No, nythän on poikkeustila, maidontuottaja Petri Natunen sanoo.
Kotimaisen ruoan ja sen tuottajien arvostus on noussut koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana. Siitä puhutaan niin sosiaalisessa kuin perinteisessä mediassa, ja on Natunen saanut samaa viestä suoraan kuluttajiltakin.
– Toivottavasti suomalaiset ymmärtävät nyt kotimaisuuden ja omavaraisuuden arvon. Tarvittiin globaali pandemia, että hmisten ajatukset muuttuvat, Joroisten MTK-yhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Ihalainen sanoo.
– Meillä on huoltovarmuudessa ja omavaraisuudessa kohtuullisen hyvä tilanne, Natunen sanoo.
Ruoan osalta tilanne nähtiin pari viikkoa sitten, kun ihmiset hamstrasivat yhden viikonlopun aikana kauppojen hyllyt tyhjiksi.
Seuraavana maanantaina ruokaa oli taas kaupoissa, vaikka kaikki hyllyt eivät heti entiseen malliin täyttyneetkään.

Ulkomailta tulevan ruoan tuonti voi vähentyä useammastakin syystä. Tuottajamaissa, kuten Espanjasa ja Italiassa, tautitilanne on paha ja voi vaikeuttaa sadonkorjuuta.
Logistiikan kanssa on ongelmia muun muassa siitä syystä, että moni kuljettaja ei nyt suostu ajamaan ruokarekkoja Euroopan pahimpien koronamaiden läpi.
Toisaalta esimerkiksi Ruotsi, jonka omavaraisuus on vain 50 prosenttia, on kysellyt ruokaa Suomesta.
– Tuottajat keskittyvät nyt siihen, että saadaan ruokaa suomalaisille. Uskon, että tiloilla nähdään hyvinkin innovatiivisia ratkaisuja, joilla tähdätään siihen, että tuotanto pysyy käynnissä, Ihalainen sanoo.
Varsinkin vihannes- ja marjatiloilla uhkana on työvoimapula. Ongelma ei ole yksin siinä, ottaako Suomi työntekijöitä vastaan, vaan osa ei pääse lähteämään nyt kotimaastaan.
Ihalainen muistuttaa, että niistä työntekijöistä, jotka kotimaistaan pääsevät liikkeelle, kilpailevat myös muut Euroopan maat.
– Osa tiloista miettii sitä, että pitääkö tuotannosta välivuoden, jos esivalmisteluja ei keväällä saa tehtyä, Ihalainen kertoo.
Ongelma voi tulla myös tarvikkeiden ja koneiden varaosien saannista. Moni varaosa valmistetaan Pohjois-Italiassa.
Ihalaisen mukaan ainakin yksi Joroisiin tilattu maatalouskone jää nyt tulematta. Sen piti tulla juuri Pohjois-Italiasta.

Tuottajilla on suuri huoli omasta terveydestä.
– Oma sairastuminen olisi monelle nyt katastrofi, Ihalainen sanoo.
Sairastuminen tuo isoja ongelmia kaikilla tiloilla, mutta erityisen ongelmallista se on karjatiloilla. Eläimet on hoidettava joka päivä.

Jätä kommentti

*