lauantai 16.2.2019 Kai

Rapilan tontille suunnitteilla hoivakoti

Joroisten kunnanhallitus harkitsee maanantaina niin sanotun Rapilan tontin myymistä Kiinteistö Oy Joroisten Mutalantielle, joka on Attendo AB:n omistama kiinteistöyhtiö. Kauppahinnaksi on arvioitu noin 60 000 euroa.

Joroisten Lehden uutisessa tänään puhuttiin virheellisesti, että Hoivaneliö Oy haluaisi ostaa tontin. Hanke on kuitenkin siirtynyt Attendon omistamalle kiinteistöyhtiölle.
Alueelle on tarkoitus toteuttaa 30-asuntoinen hoivakoti, jossa tarjotaan ympärivuorokautista hoivaa. Kyseessä on noin 3 miljoonan euron investointi. Hoivakodissa olisi noin 20 hoitoalan työpaikkaa.
Kunnalla on mahdollisuus ostaa hoivakodista asumispalveluja puitesopimuksella tai palvelusetelillä, mutta kunta ei ole sitoutunut hoivapaikkojen ostoon.
Tontti varattiin pari kuukautta sitten, kun Hoivaneliö Oy oli kiinnostunut hoivakodin rakennuttamisesta.
Syksyllä Hoivaneliöstä arvioitiin, että rakennustyöt käynnistyivät jo talvella ja tavoitteena oli, että hoivakoti olisi käytössä 6–8 kuukauden sisällä rakentamisen aloituksesta.
Joroisten kunnalla on vireillä myös oma vanhusten palvelukeskus, joka rakennettaisiin terveyskeskuksen läheisyyteen. Kunnan hoivakoti olisi 40-paikkainen.

Kommentit

  • marjatta pakarinen

    Iso EI Attendon rantautumiselle Joroisiin. Selviämme kyllä omalla suunnitelmissa olevalla hoivakoti-palvelukeskuksella ja lisäämällä reilusti avopalveluja.

Jätä kommentti

*