Koulukuva Savuniemen koululta vuodelta 1962, Suhosen pojista mukana Markku ja Juha-Pekka sekä serkkuja Soiselältä ja Leppämäestä.

Yhteisiä jalanjälkiä Suhosista

21.01. 12:17

TEKSTIKOKO: AAA

Ruotsissa 34 vuotta asunut ja Sandvikillä ekonomina työskentelevä Anne Höddelius Gustafsson, omaasukua Suhonen, on koonnut yksiin kansiin Suhosten suvun historiaa ja elämänmenoa neljänvuosikymmenen ajalta sekä suomeksi että ruotsiksi. Sukulaisten suilla kerrotut tarinat ajoittuivat 1940-luvulta 1980-luvulle.

Anne, joka on Erkki ja Katri Suhosen tytär, kertoo kirjan idean lähteneen häneltä itseltään. Viisivuotiaitten kaksosten isoäitinä hän alkoi ajatella miten suomea puhumattomat lapset voisivat aikanaan saada tietoa suvustaan.

– Sisarukset ja heidän lapsensa yhtyivät heti ideaan, koska hekin halusivat säilyttää isoäidin ja isoisän maaseudun historiaa lapsilleen ja lastenlapsilleen. Minun lisäkseni kirjaan ovat sisarukset ja sisarusten lapset kirjoittaneet omat muistonsa, joten siten kirja on koko suvun kirja, Anne sanoo.

Lue lisää Joroisten Lehdestä.