
Kari Sikanen, Katri Memonen ja Seppo Niskanen antavat mieluusti neuvoja metsätilojen sukupolvenvaihdoskysymyksissä.
Sukupolvenvaihdokset tulevat lisääntymään
25.02. 09:15
Kun suuret ikäluokat saavuttavat eläkeiän, on maa- ja metsätiloilla edessä sukupolvenvaihdoksia. Jo nyt metsänomistajien keski-ikä on huomattavan korkea eli noin 60 vuotta. Uusien metsänomistajien keski-ikä on yli 50 vuotta. Useimmassa tapauksessa metsänomistus siirtyy sukuun.
Joroisissa puhunut metsänomistaja Seppo Niskanen sanoo, että sukupolvenvaihdoksissa ei kannata tuijottaa ikään vaan siihen, hoidetaanko metsiä tehokkaasti.
– Usein kauhistellaan metsänomistajien ikää. Kyllä eläkeläisetkin ovat hyviä metsänhoitajia. Kun suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle, loppuu maataloustuotanto monilta tiloilta, mutta metsätalous jatkuu. Tämä johtuu siitä, että maataloustuotanto on nykyisin keskittynyt.
Niskanen kertoo, että sukupolvenvaihdoksen voi tehdä kahdella eri tavalla. Metsätilan voi kaupata tai lahjoittaa. Kaupan voi tehdä 76 prosentin osuudella metsätilan käyvästä arvosta, jolloin vältytään lahjaverolta. Jos metsätilan saa lahjana, joutuu maksamaan lahjaveroa sen käyvästä arvosta 7-13 prosenttia.
– Kauppa on pääsääntöisesti järkevämpi tapa vaihtaa sukupolvea. Suosittelen, että sukupolvenvaihdos kannattaa tehdä hyvissä ajoin.
Lue lisää Joroisten Lehdestä.



