
Hanna Kytölä, Raila Leino-Ehrnrooth ja toistaiseksi vielä nimetön nalle osallistuvat kylätapaamisiin. Nalle osallistuu leikkeihin ja toivoo, että joku keksisi sille hyvän nimen.
Seurakunta tulee kylään
03.02. 15:26
Seurakunta jalkautuu kylille ensi viikosta lähtien. Seitsemänä keskiviikkoiltana piipahtaa vähintäänkin pappi ja diakonityöntekijä tupahan kuuntelemaan mitä ihmisillä on mielessään. Joroinen on jaettu alueisiin ja vierailupirtit on jo valittu. Aluejaon ei tarvitse kuitenkaan rajoittaa tulijoita.
– Jollekin naapurikylä voi olla kotoisampi, miettii diakoni Hanna Kytölä.
Vaikka seurakunnalla on tilat, työntekijät ja rahaa toimintaan, tapahtuu itse toiminta ja puhe kodeissa.
– Asia sai innostuneen vastaanoton kylillä. Tämä on matalampi kynnys tulla mukaan, toteaa Hanna.
– Elämä eletään kodeissa, siellä rukoillaan rukoukset ja aika usein se tehdään yksin, miettii pastori Raila Leino-Ehrnrooth.
Myös perheitä toivotaan mukaan tapaamisiin. Varsinkin nuoria halutaan valistaa ensi syksynä tulossa olevista seurakuntavaaleista, joissa saavat äänestää jo 16-vuotiaat. Pienemmille lapsille luvataan järjestää puuhanurkkausta ja mukaan osallistuu myös lastenohjaajia.
– Myös esirukoukset ovat tärkeitä ihmisille, joten siihenkin annetaan mahdollisuus, toteaa Raila.
Yhteinen ilta tarjoaa mahdollisuuden myös kyläläisten eri kyvyille tulla ilmi. Joku voi musisoida, toinen lausua runoja. Muutenkin kohtaamisissa on mukana keskustelun lisäksi musiikki ja yhdessä laulaminen kahvittelun lomassa.
– Tavata toinen ihminen livenä. Käden puristus, silmiin katsominen ja äänen kuuleminen: siihen meillä on olemassa oleva tarve. Jos olemme vain netin kautta yhteydessä, mihin se johtaa?, pohtii Raila.
Lue lisää Joroisten Lehdestä.



