Tieisännöitsijä Timo Paunonen teki Narila - Kaitainen tielle perusparannussuunnitelman. Suunnitelmaa ollaan parhaillaan toteuttamassa.

Narila - Kaitainen yksityistietä perusparannetaan

08.07.2010 13:12

TEKSTIKOKO: AAA

Kesäkuussa aloitettu Narila - Kaitainen yksityistien perusparannushanke alkaa olla lopuillaan. Pituutta perusparannettavalla tiellä on 5,7 kilometriä.

– Suunnitelmat perusparannuksesta tehtiin vuonna 2008 ja ne oli tarkoitus toteuttaa vuonna 2009, mutta silloin ei valtiolla ollut rahaa, kertoo tieisännöitsijä Timo Paunonen.

Valtion osuus perusparannuksessa on merkittävä. 185 000 euron hankkeesta se maksaa 60 prosenttia. Joroisten kunta osallistuu urakkaan 20 prosentilla sillä pätkällä, joka oman pitäjän puolella kulkee. Juvan kunta puolestaan avustaa perusparannusta 10,5 prosentilla omanpuoleisella tieosuudellaan.

Viime viikon torstaina tiellä vaihdettiin massiisivia tierumpuja lähellä Virmantauksentien puoleista risteystä. Koko matkalta rumpuja vaihdettiin 22 kappaletta. Sen lisäksi tiellä on perattu raviojia, poistettu polteita ja muokattu runkoa. Näiden toimenpiteiden ansiosta tie saadaan jatkossa pysymään kuivana.

Lue lisää Joroisten Lehdestä.