
Tammikuisena pakkaspäivänä Katilla on pää täynnä uusia ideoita. – Olen miettinyt, että joidenkin vaatteiden takaosaan voisi brodeerata vaikka tekstin perästä kuuluu, putket paukkuu tai vaikka hyvä saundi.
Motorbeibin lastenvaatteet ideoidaan äidin resepteillä
27.01. 16:13
Ensin kauramoottorilla kulkevat, sittemmin sekä kauramoottorivetoiset nelijalkaiset, että kaksipyöräiset ja bensankatkuiset. Tänä päivänä hevosvoimat jylläävät myös 33-vuotiaan naisen uusimmassa aluevaltauksessa, motoristiaiheisia lastenvaatteita valmistavassa Motorbeibissä.
Peruskoulun jälkeen Kati, joka sai ensimmäisen oman hevosensa Lipperin jo nelivuotiaana, lähti hevosenhoitajakouluun Kiuruvedelle. Sen jälkeen, vuonna 1994, koulunkäynti jatkui toisenlaisten karvojen parissa eli erikoiskampaajaopinnoissa Jyväskylässä. Alunperin Katin oli tarkoitus jatkaa koulua niin pitkään, että pätevöityisi myös tulevien kampaajamestareiden opettajaksi. Opinnot jäivät kuitenkin loppupäästä kesken ja opettajan pätevyys jäi saamatta. Viiden vuoden jälkeen käsillä tekeminen kiinnosti enemmän kuin opiskelu. Opettajan töitä Kati tosin on tehnyt ilman päättötodistuksiakin.
Viime kesäkuussa Kati harppasi kokonaan uusille urille ja pisti pystyyn motoristiaiheisia lastenvaatteita tekevän yrityksen, Motorbeibin. Idea syntyi, kun Kati ja silloin vielä avomiehensä Asko päättivät virallistaa suhteensa ja häitä varten piti keksiä juhlavaatteet omalle, tuolloin yksivuotiaalle, Inca-tyttärelle. Kun sekä iskä että äiskä olivat molemmat hurahtaneet harrikoihin, oli juhla-asun lopputulos sen mukainen: musta nahkaliivi harrikkalogolla sekä punainen tyllihame valkoisilla palloilla aitoon 50-luvun tyyliin.
– Myös meillä oli Askon kanssa samanlaiset liivit, vaikkei me mihinkään harrikkakerhoon kuulutakkaan. Eikä me ole oltu mitään merkkiuskollisia, vaikka ollaan nyt harrikoihin käännytty. Harrikoihin vain on helpompi saada osia ja niitä voi rakentaa itse. Niissä merkeissä me Askon kanssa neljä vuotta sitten tavattiinkin, Kati selvittää.
Lue lisää Joroisten Lehdestä.



