
Keijo Seppänen on tarkkana, kun Ilmari saapuu keikalta Tampereelta.
Lääkärihelikopteri Ilmarin toiminta dokumentoidaan
29.07.2010 09:42
Televisiokanava Jim on tekemässä tosi-tv-sarjaa suomalaisten lääkäri- ja pelastushelikoptereiden toiminnasta. Kuvauksia tehdään ympäri Suomea ja sarja pyörähtää käyntiin lokakuun alussa. Jim esittää yhteensä 40 jaksoa helikoptereiden henkilökunnan työstä ja kuvauksien aikana sattuneista onnettomuuksista. Sarjan tuottaa Helsingissä ja Tampereella toimiva televisiotuotantoyhtiö Aito Media Oy.
Joroisissa on viime viikon aikana ollut dokumentoimassa Lääkärihelikopteri Ilmarin toimintaa freelancerkuvaaja Keijo Seppänen. Ennen kuvauksien alkua hänen piti käydä Lohjalla koulutuksessa, jossa opetettiin muun muassa miten pelastaudutaan helikopterista, jos sille tapahtuu onnettomuus.
– Helikopterin malli upotettiin ylösalaisin vesialtaaseen, josta piti päästä pois. Ensin täytyy ottaa turvavyöt irti, aukaista ikkunapleksi ja sukeltaa ikkunan kautta pinnalle. Tilanne jännitti, sillä olin pienenä poikana hukkua kaksi kertaa.
Kuvaajalla on kuvauksista vaitiolovelvollisuus. Mikäli hän vuotaa, mitä kuvauksissa on tapahtunut, voi tuotantoyhtiö maksattaa 20 000 euron uhkasakon. Lisäksi ohjelman kuvaajat joutuvat pitämään suut supussa muistakin asioista. Seppänen tekee kuvauksissa yhteistyötä myös Rajavartiolaitoksen kanssa.
– Siksi Suojelupoliisi on tarkistanut taustani. Olen ollut myös mukana Rajavartiolaitoksen helikopterissa. En saa esimerkiksi puhua mitään maamme rajojen turvallisuusasioista.



