
Riikka Korhoselle ruuanlaitto ei ole pakkopullaa.
Kun mummo kokkaa, ja äiti kokkaa, niin mitä tekee tyttö?
25.02. 09:13
Riikka Korhonen osallistui Linnea Häyrisen kanssa Savon Ammatti- ja aikuisopiston järjestämään Taitava osaaja 9- ruoanvalmistuskilpailuun. Tytöt tulivat kolmansiksi 12-joukkueen mittelössä ja ihmekös tuo, sillä molempien tyttöjen äidit ovat kokkeja.
– Ja mummo myös, kertoo Riikka.
Joukkueiden tehtävänä oli valmistaa annetuista raaka-aineista alku-, pää- ja jälkiruoka neljälle hengelle. Tytöt tarjoilivat tuomareina toimineille ammatti- ja aikuisopiston opettajille ja kolmannen luokan oppilaille juustoista kasvissosekeittoa, valkosipulipatonkia, broileripataa kermaisella pekoni-herkkusienikastikkeella riisin ja kuullotettujen kasviksien kera. Ruuan kruunasi sitruunainen paahtovanukas mustikoineen.
– Tuomarit eivät kuulema ole ikinä syöneet niin hyvää broileria. Kehottivat tulemaan opettamaan heille sen tekoa, muistelee Riikka.
Kotitalousopettajan Marjatta Rautiaisen oli helppo valita tytöt kilpailuun.
– Tytöt ovat tosi näppäriä, oma-aloitteisia, reippaita ja ripeitä.
Kilpailu järjestettiin jo kymmenennen kerran. Joroinen kutsuttiin mukaan nyt toisen kerran. Opettajan mielestä tyttöjen suoritus meni nappiin. Tosin tytöt olivat ehkä liiankin ripeitä, koska heille jäi vähän liikaakin luppoaikaa.
Kilpailu oli korkeatasoinen. Opettajien mukaan ensimmäisen vuosikurssin oppilaatkaan eivät vielä kykenisi vastaavaan suoritukseen. Tuomarit arvostelivat eri osa-alueita kuten tekniikkaa, siisteyttä ja makua. Jopa serviettituomarit olivat erikseen.
Tyttöjen saama muutama miinusmerkkinen kommentti ihmetytti kotitalousopettajaa. Keitossa oli kuulema suolaa liian vähän ja kuullotettujen kasvisten paprikaa pidettiin liian raakana.
– Mutta eikös näitä pidetä makuasioina, joista ei kannata kiistellä!
Lue lisää Joroisten Lehdestä.



