Golfkentän laajennus tarvitsee vielä selvitystyötä.

Golfkentän rakentaminen saattaa kestää ja maksaa paljon

01.07.2010 08:25

TEKSTIKOKO: AAA

Joroisten kunta on tehnyt Kartano-Golfille asemakaavan, jota ei vielä ole vahvistettu. Kaavasta on tehty lausuntopyyntöjä esimerkiksi Museovirastolle. Asemakaavaluonnosalueella on kivikautinen kylä, joka Museoviraston mukaan pitää tutkia, ennen kuin golfkenttää voidaan ryhtyä rakentamaan.

Alueelle on kaavailtu rakennettavan Kerisalonsaarentien toiselle puolelle uutta golfkenttää. Museoviraston karkean arvion mukaan alueen arkeologiset tutkimukset kestäisivät noin neljä vuotta. Kaivausten ja erilaisten analyysien arvioidaan maksavan reilut 600 000 euroa. Museovirasto on lupautunut tekemään pyydettäessä tarkan kustannusarvion.

Museovirastolla ei ole rahoitusta kaivauksien toteuttamiseen, joten niiden maksajaksi jäävät muinaismuistolain nojalla joko Joroisten kunta tai Kartano-Golf. Museovirasto on antanut kunnalle asemakaavaluonnoksesta kaksi lausuntoa, mutta ei ole saanut arviota, miten kaava vaikuttaisi kivikautisiin asumuksiin.

Museoviraston intendentti Pirjo Uino sanoo, että muinaisjäännöksiä ei saa peittää, eikä alueella saa tehdä rakennustöitä, ennen kuin alue on tutkittu.

– Muinaismuistolaki on tässä asiassa aika ehdoton. Olemme esittäneet, ettei kaava saa tuhota kulttuuriarvojen olemassaoloa. Golfkentän lähistöllä on hyvin säilynyt tieteellisesti merkittävä kokonaisuus, jossa on esihistoriallisia kohteita noin 4 000-2 500 ekr.

Lue lisää Joroisten Lehdestä.