
Paul Vilja on elänyt värikkään ja tapahtumarikkaan elämän muun muassa Los Angelesissa ja Havaijilla. Eläkepäivät kuluvat hyvin kookospähkinöitä vuollessa.
Evakkopojasta kasvoi arvostettu rakennusmestari Los Angelesiin
29.07.2010 09:44
Köppölän pihassa isäntä Pekka Viljakaisen vieraana istuu ruskeaksi paahtunut mies Havaijilta. Mies on alunperin Pauli Viljakaiseksi ristitty, mutta amerikan vuosinaan nimensä helpommin paikallisten suuhun taipuvaksi muuttanut Paul Vilja.
Paulin sukujuuret ovat tukevasti Kaitaisten Juuvinniemen mullissa. Paulin isoisää, Anttia, kutsuttiin kylillä tappaja-Antiksi, kun hänen kuiskittiin tappaneen miehen. Veriteosta ei kuitenkaan ollut huhupuheita kummempia todisteita.
Kun Paulin Aabel-isällä ja isoisä-Antilla menivät viime vuosisadan alussa sukset ristiin, tuli perheelle niin kiire lähtö, että Aabel suikki poikki loimet vaimonsa keskeneräisestä matontekeleestä ja pakkasi pesueensa mattoineen tervahöyryyn. Perhe jäi pois rajasululla ja alkoi siinä vaiheessa ihmetellä, että mihinkäs tässä suunnattaisiin. No, suunnattiin Nuijamaan Vuorenpolveen.
Nuijamaalta lähdettiin evakkoon kolme kertaa. Evakoiden välissä ja aikana Paul ehti käydä kansakoulua yhteensä neljä vuotta. Se kuitenkin riitti rakennusmestarin vakanssiin Los Angelesissa, kun utelut koulutuksesta osasi kuitata sopivasti savolaisittain. Mutta ennen suurista sairaalatyömaista vastaamista Paul oli ehtinyt kulkea melkoisen mutkan Nuijamaalta ja evakosta merten ylitse Kanadaan.



