
Maria Loponen oli tällä kertaa Rantasalmen traktoritapahtuman ainoa naiskuljettaja. Hän toi Fordsoninsa ja siinä samalla kärryyn lepäilemään nousseen Hannun ruutulipulle pienimpien historiallisten luokassa neljänneksi nopeimmalla ajalla. Hannu kiritti saman sinisen puurtajan 1,47 sekuntia nopeampaan juoksuun.
Traktorit viihdyttivät jälleen
29.07.2010 09:53
Sääennustuksista poiketen sade- ja ukkospilvet eivät nousseet lauantaina Rantasalmen moottoriradan ylle vaan pysyttelivät reilun 10 kilometrin säteellä alueelta. Kestoaikaansa suhteutettuna Rantasalmen ykköstapahtumaksi nousseessa Traktorit vedossa -tapahtumassa oli ehkä aavistuksen pudotus viime vuoden yleisömääriin, mutta nytkin väkeä tuli paikalle reilut puoltatoistatuhatta.
Päivän ohjelma noudatteli tuttua runkoa traktoreilla ja traktoreiden vetämisineen, uuden ja vanhan kaluston esittelyineen, heinäkärrykyydityksineen, nuorimpien polkutraktorikisoineen ja nyt toista kertaa mukana olleine Zetor-ajoineen. Pari kertaa aikaisemmin ohjelmassa ollut ja hyvin suosituksi muodostunut mönkijäajelu jouduttiin sairaustapauksen vuoksi perumaan. Uutena ohjelmana oli mahdollisuus tutustua pelastuslaitoksen kalustoon ja toimintaan. 112-ilmapalloja täyteltiin satoja. Samoihin lukemiin nousi myös nostokorista maisemia hieman korkeammalta ihastelleiden määrä.
Polkutraktorikisa: Alle 5 vuotta, 73 osanottajaa: 3. Kalle Kuvaja 25,11.4.
Zetor-lähtö: 1) Timo Mustonen Kuopio Zetor 25A vm 1954 5) Eino Leskinen Kerisalo Zetor 25A vm 1956.
Traktoriveto:
Yli 190 hv/25.300 kg: 1) Riku Suhonen Joroinen Valtra S352 24,41 2) Mikko Ihalainen Joroinen 26,3.
Veteraanit, alle 50 hv/1.311 kg: 1) Marko Kuronen Pieksämäki Fordson Major vm 1959 19,23 2) Hannu Loponen Joroinen Fordson Super Dexta vm 1964 20,10 3) Asko Tuovinen Joroinen Ford 4000 vm 1969 20,44 4) Maria Loponen Joroinen Fordson Super Dexta vm 1964 21,57.



