
Jarno Lankinen, Veli-Matti Pellinen, Lauri Huttula ja Anne Varjus tietävät mikä hiihtokisoissa on tärkeintä: makkaransyönti.
Merja sivakoi voiton kotiin
10.02. 14:09
Viikonloppuna sivakoidut Hopeasompa-aluekilpailut sekä kansallisen tason hiihtokilpailut vetivät Kanavalle väkeä ja autoja tungokseksi asti. Lauantain kisoihin ilmoittautuneita urheilijoita oli reilut 210 ja sunnuntain viesteihin 50 joukkuetta. Hopeasomman aluekilpailussa mitalisijoituksista taistelivat Suur-Savon piirin lisäksi Kymen ja Etelä-Karjan piirit.
Yksilömatkoilla joroislaisista menestyi parhaiten N20-sarjassa hiihtänyt Merja Rissanen, joka voitti perinteisen tyylin 5 kilometriä yli puolen minuutin kaulalla seuraavaksi tulleeseen.
Alkutalven sairastelleelle, ja muun muassa vesirokkoa poteneelle Merjalle kyseessä oli kauden ensimmäinen vitonen. Hiihtäjälupaukselle onkin tähän mennessä kautta kertynyt melkein enemmän sairaspäiviä kuin täysin terveitä.
– Vähän hapotti, oli voittajan ensi kommentti maaliin tulon jälkeen.
Merjan kauden päätavoite on parantaa sijoitusta SM-kisoissa eli nousta sijaa 23 ylemmäs.
– Saa nähdä kuinka käy, kun hiihdän nyt vuotta vanhempien sarjassa.
SM-kisojen lisäksi Merjan kilpailukalenteriin on merkitty ainakin tulevan viikonlopun kansalliset sekä koululiikuntaliiton mestaruuskisat.
Lue lisää Joroisten Lehdestä.



