Kumpi voittaa perjantaina?

14.07.2010 19:12

TEKSTIKOKO: AAA

Perjantaina piskuinen, mutta sitäkin sitkeämpi Joroisten Lehti haastaa rakkaan kilpakumppaninsa Warkauden Lehden teräsmieskisojen pikamatkalla.

Klo 18.30 Valvatukselta starttaavassa kilpailussa Joroisten Lehden puolesta taistelevat kansanedustaja Katri Komi, koulunjohtaja, kunnanvaltuutettu Jaakko Kuronen sekä lukiolainen Nora Salo. Kesän kuumimpaan taistoon joukkueemme on tietenkin valmistautunut tunnollisesti Jaakon pyöränvirityksiä myöten. Joukkueesta ensimmäisenä tuleen joutuva Katri kertoi tehneensä uintiosuutensa viimeistelyharjoitukset pääministerin asunnolla Kesärannassa. Nora puolestaan on ottanut kisaa edeltävät päivät ns. rennosti tiukan juoksuharjoitteluputken jälkeen.

Molempien joukkueiden huolellisesta valmistautumisesta huolimatta emme ehkä kuitenkaan näe sen enempää vauhtia kuin vaarallisia tilanteita - ainakaan WL:n puolelta.

Mikäli Joroisten Lehden joukkue voittaa, tietää se 150 euroa kummaltakin joukkueelta eli 300 euroa myöhemmin määriteltävään hyväntekeväisyyspottiin. Mikäli häviämme, tulee pottiin vain Joroisten Lehden osuus ja Warkauden Lehti saa määrätä vt. pt:n, eli allekirjoittaneen, noin päiväksi töihin haluamaansa kohteeseen. Hartaana toiveena siis on, että voitto tulee kotiin, sillä entisten työkavereiden huumorintajun tietäen edessä voi muuten olla ns. lievästi tiukka rupi.

Kaikenkaikkiaan pikaviestiin osallistuu 15 joukkuetta. Pikatriathlonissa kilpailijat uivat 200 m, pyöräilevät 20 km ja juoksevat 5 km. Tule paikalle kannustamaan meitä - ja muita.

Sirpa Hytönen

joukkueenjohtaja, vt. pt