Mikko Hyvärisen vetämä jalkapallokoulu siirtyy Jyskeen alta uuden toistaiseksi JoU:n nimeä kantavan seuran alle.

JoU keskittyy nuoriin ja Jyske ikäihmisiin

11.05. 14:55

TEKSTIKOKO: AAA

13 vuotta salibandyliiton sarjoissa pelannut Huutokoski IF ja 80-vuotisen taipaleen urheilun parissa kulkenut Joroisten Urheilijat lyövät hynttyyt yhteen. Lisäksi vuosi sitten aloitettu jalkapallokoulu siirtyy Joroisten Jyskeen nimistä uuteen yhteistyöhön. Seuran nimi on toistaiseksi Joroisten Urheilijat.

Urheiluseurojen yhdistymisen ulkopuolelle jää vielä 80-vuotias Joroisten Jyske.

– Jos saadaan oikeasti uusi seura, jossa lähdetään puhtaalta pöydältä ja mukana on uusia kykyjä ja voimia, niin lyödään vaan hynttyyt yhteen, toteaa Joroisten Jyskeen puheenjohtaja Jouko Metsälä.

Asiasta oltiin Metsälään yhteydessä viimeksi toukokuussa 2009. Siinä vaiheessa puhuttiin vanhojen seurojen lakkauttamisesta. Tämä ei sopinut Jyskeelle, joka viettää 80-vuotisjuhliaan 19. syyskuuta tänä vuonna. Toiminnallisesti Jyske olisi valmis uuteen seuraan ja Metsälän mukaan lapset ja nuoret saavat kyllä urheilla haluamassaan seurassa. Jyske ei halua kuitenkaan luopua ikäihmisille suunnatusta kuntoliikunnasta ja perinteisistä retkistä ja rantaonginnasta eli toiminnasta, josta uudessa seurassa ei olla niin kiinnostuneita.

– Jatkossa Jyskeen painopiste voi siirtyä iäkkäämpien puolelle esimerkiksi Eläkkeensaajien liikuntaosastoksi, miettii Metsälä.

Mikko Hyvärisen luotsaama jalkapallokoulu siirtyi 1. toukokuuta alkaen uuden seuran alaisuuteen. Guillermo Castro on vetänyt 15 vuoden ajan Jyskeen alla jalkapallokoulua. Hän on kuitenkin ilmoittanut, ettei pysty töiden vuoksi valmennustyöhön kahtena seuraavana kesänä.

– Ilmoitin Hyväriselle, että tarjolla olisi 40 potentiaalista pallonpotkijaa, jotka ovat kolmen viikon päästä ilman valmentajaa, kertoo Metsälä.

Lue lisää Joroisten Lehdestä.