Bocciakulttuuri elää vahvana Joroisissa

17.06. 09:43

TEKSTIKOKO: AAA

Urheilutalon kaukalossa käy kuhina, kun meneillään on Eläkkeensaajien bocciaharjoitukset. Alunperin vammaisurheiluun kehitetty pallopeli saa harrastajat liikkeelle kaksi kertaa viikossa, tiistaisin ja torstaisin. Kerralla harjoitellaan noin kolme tuntia.

Sivullisesta boccia muistuttaa petankkia, jossa metallikuulia yritetään heittää mahdollisimman lähelle aiemmin maahan heitettyä puupalloa. Lähemmin tarkasteltuna kyseessä on kuitenkin aivan eri laji.

Bocciapelissä on vastakkain kaksi kolmen hengen joukkuetta. Toinen joukkue pelaa punaisilla ja toinen sinisillä palloilla. Pelin tarkoituksena on saada oman joukkueen pallot lähemmäksi maalipalloa kuin vastustajajoukkueen pallot.

Aloittajaksi arvottu joukkue heittää valkoisen maalipallon maalialueelle. Tämän lisäksi joukkue saa ensimmäisen heittovuoron. Tästä eteenpäin vuoron saa aina se joukkue, jonka lähin pallo on kauempana kohdepallosta kuin vastustajajoukkueen lähin pallo. Tulos lasketaan siten, että voittanut joukkue saa niin monta pistettä kuin sillä on pelipalloja lähempänä maalipalloa verrattuna vastustajan pelipalloihin. Eli jos sinisellä joukkueella on kaksi palloa lähempänä maalipalloa kuin punaisella joukkueella, siniset saavat kaksi pistettä ja punaiset nolla.

Jokaisella joukkueen jäsenellä on kaksi palloa, jotka heitetään kentän toisessa päässä heittoalueella olevista ruuduista. Kullakin pelaajalla on oma ruutunsa. Joukkueen lisäksi bocciaa pelataan myös yksilö- ja parikilpailuna.

Joroisissa bocciaa on pelattu Eläkkeensaajien vetämänä toistakymmentä vuotta. Kari Otranen uskoo, että ympäri vuoden kaksi kertaa viikossa kokoontuva kerho on melko varmasti eläkeläisten sosiaalisista tapahtumista vilkkain.

Lue lisää Joroisten Lehdestä.

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Joroisten Lehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat