Anneli sivakoi kultaa ja hopeaa Eläkeliiton mestaruuskisoissa
07.04. 12:46
Anneli Lantto hiihti viime viikon alussa Ylitorniolla kisatuissa Eläkeliiton mestaruuskisoissa sen verran rivakasti, että vapaalla tyylillä kaikki kilpakumppanit jäivät taakse ja perinteisellä tyylilläkin vain yksi ehti kiilata eteen. Vapaatyyli onkin mestarilla kuulemma hallussa paremmin, kiitos köykäisen ja ketterän varren.
Anneli kertoo urheilleensa koko elämänsä. Hiihto on lajeista rakkain, mutta lumettomana aikana vähintään kymmenen kilometrin lenkit taittuvat juosten. Tulevan juoksukauden haasteisiin kuuluvat ainakin puolimaraton Varkaudessa ja saman mittainen Karjala-maraton Helsingissä.
– Kyllähän urheileminen vaatii intoa ja paloa, muuten ei mitään tapahdu. Mutta se on mukavaa! Minäkin olen jo 70-vuotias mutta olen hyvässä kunnossa. Mutta tässä iässä pitää liikkua säännöllisesti. Ei passaa olla montaakaan päivää paikallaan, muuten kunto laskee nopeasti ja sen saavuttamiseksi on tehtävä vielä kovemmin töitä. Kun harjoittelen maratonia varten, ei kymmenen kilometrin lenkit riitä. On tehtävä pidempiä lenkkejä monta kertaa viikossa, Anneli kertoo.
Kun on hyvässä fyysisessä kunnossa, pidemmätkin lenkit taittuvat mukavasti hölkyttelemällä. Samalla voi työstää mielen päällä pyöriä asioita, purkaa pahaa oloaan - tai olla ajattelematta yhtään mitään.
Lue lisää Joroisten Lehdestä.



