Yksin yhteisössä

13.01. 14:27

Sosiaali- ja terveyspuolen menot kasvavat vuosi vuodelta. Yleisesti ihmetellään, mistä tämä johtuu ja tarkastellaan säästökohteita. Valtakunnallisesti leikkaukset kohdistuvat hyvin usein lapsiin, nuoriin ja vapaa-ajanviettoon. Monen päättäjän mielestä on helppo lakkauttaa sivukylien kouluja, kasvattaa päiväkodin tai koulun ryhmäkokoja, karsia liikunta- ja harrastepaikkojen hoitokustannuksista ja investoinneista tai niukentaa kulttuuritarjontaa. Voi olla, että säästöjä saadaan aikaan hetkellisesti, mutta harvemmin lasketaan kaikkia välillisiä kustannuksia, jotka syntyvät esimerkiksi jonkin toiminnon keskittämisestä isompaan yksikköön.

Yhteisön tuki on aina ollut yksilölle tärkeää. Monesti se on henkisen hyvinvoinnin perusta. Teollistumisen jälkeen syntynyt kaupunkikulttuuri hajotti perinteisiä ja turvallisia yhteisöjä ja ajoi ihmisiä tulemaan toimeen omillaan. Tämä saattoi johtaa juurettomuuden tunteeseen ja pahoinvointiin. Tämän päivän ihminen on viisaudessaan kehitellyt itselleen keinotekoisia yhteisöjä. Tällainen on esimerkiksi Facebook, jonka sisällä käyttäjä voi luoda mieltymystensä, mielipiteidensä tai harrastustensa mukaisia yhteisöjä. Tämä on varmasti parempi kuin ei mitään, mutta nämä eivät kuitenkaan voi korvata aitoa sosiaalista kanssakäymistä ja yhdessä tekemistä. Virtuaaliyhteisössä ihminen on pohjimmiltaan mitä suurimmassa määrin yksin. Juurettomuus, yksinäisyys ja syrjäytyminen näkyvät yhä suurempina ongelmina nyky-yhteiskunnassa. Syrjäytymisen ehkäisy lähtee mielestäni liikkeelle toimivien, aitojen yhteisöjen säilyttämisestä ja vahvistamisesta.

Päätöksiä tehtäessä olisi todella tarkasti mietittävä kaikkia välillisiä seurauksia, mihin päätös voi johtaa. Olen sitä mieltä, että missä tahansa asiassa pienet yksiköt luovat turvaa, ottavat huomioon yksilön ja kykenevät varhaiseen puuttumiseen. Tämän päivän puheenaiheena on kouluverkkokeskustelu ja sitä kautta pienten kyläkoulujen asema. Maaveden koulun tilanne on siinä mielessä murheellinen, että oppilaat oikeasti loppuvat ja koulun sulkeminen on sitä kautta ymmärrettävää. Nähtäväksi jää, kuinka paljon tästä tulee säästöjä, vai tuleeko niitä? Nyt olisi kuitenkin käytävä arvokeskustelu siitä, mihin kannattaa sijoittaa. Onko meillä varaa hajottaa toimivia kyliä sulkemalla niiden keskukset, koulut. Joroisten kyläkoulujen oppilasmäärät ovat koko ajan nousemaan päin ja tämä kertoo siitä, minne perheet haluavat muuttaa. Mielestäni toimivan kouluverkon pitäisi näkyä kunnan markkinointikeinona tulevaisuuden lapsiperheille. Näihin asioihin perheet kiinnittävät huomiota valitessaan asuinpaikkaansa.

Kuntaliitoskeskustelutkin nostavat päätään eri puolilla Suomea. Joroisten kunta voi olosuhteisiin nähden mielestäni kohtalaisen hyvin. Viranhaltijat ja luottamushenkilöt ovat tehneet oikeita ratkaisuja, joiden pohjalta palvelutarjontamme on hyvä, verotaso siedettävä ja kunnan yleinen imago positiivinen. En ymmärrä puheita, joiden mukaan väistämätön vaihtoehto tulevaisuudessa on liittyminen johonkin suurempaan ja itsenäisyyden menettäminen. Kuinka moni joroislainen on todellisuudessa valmis luopumaan hyvinvoivan kunnan itsenäisyydestä ja kunnan omasta identiteetistä? On aivan selvää, että liittyminen johonkin suurempaan heikentäisi palvelutarjontaamme ja pakottaisi meidät luopumaan oikeudesta päättää itse omista asioista. En näe realistisena tilannetta, jossa kuihtuva kylätaajama pystyisi pitämään puoliaan palveluistaan kaupungin siivessä. Tähän edellä mainittu tilanne todennäköisesti tulisi johtamaan. Olisimmeko silloin yksin yhteisössä?

Ari-Pekka Isoniemi