Tehot riittää ja sähkökatkoksia ei ole ja höpö, höpö
27.01. 16:18
Energialaitoksen johtaja toteaa taannoin lehdessä, että ”pakkaset” ovat menneet upeasti sähkölaitoksella”. Minun ja monen muunkin joroislaisen sähkönkuluttajan mielestä energialaitoksella on paikka paikoin niin pahoja verkko-ongelmia, ettei tuollaisia turhia ylistyskirjoituksia oikein jaksaisi lukea. Olen jo vuosia yrittänyt viestittää energialaitokselle, että kulutuspisteessämme Kaitaisissa on valtavia jänniteheittelyitä ja tolkuton määrä sähkökatkoksia vuodessa, eri vuoden aikoina. Asialle ei ole tehty yhtään mitään. Joulun alla sitten lähetettiin mittauspartio mittaamaan jännitettä. Mittaus osoitti, että energialaitos tarjoilee meille 180 voltin jännitettä. Jännitteen pitäisi olla vähintään 220 volttia ja nykyiset sähkölaitteet suunnitellaan toimimaan 240 voltin jännitteellä. Kun mittaustulokset saapuivat energialaitokselle ne ilmeisesti pantiin mappi öööhön. Laitokselta ei otettu kuluttajaan mitään yhteyttä. Otin yhteyttä valtion kuluttajasuoja-asiamieheen. Hänen yhteydenottonsa pisti laitoksella vähän liikettä niveliin. Ilmoitettiin, että linjaamme vahvistetaan 11.-12.1.2010. Pojat kävivät virittelemässä jonkun lisäpätkän ja sen jälkeen ei olekaan tapahtunut mitään. Eräs asiantuntija sanoi, ettei kuluttajan, jonka sopimuksen mukaan pitäisi saada tehoja 3x35 amppeeria ja saakin nauttia 180 voltin jännitteestä jatkuvien sähkökatkoksien säestämänä, tarvitse sähkön perusmaksuja maksaa ollenkaan. Pitänee jättää maksamatta. Alhainen jännite ja jatkuvat katkokset ovat myrkkyä taloudessa oleville invertteripohjaisille sähkölaitteille (esim. lämpöpumput, pesukoneet, hitsauslaitteet). On ollut vuosia tiedossa, että muuntaja josta sähkö meille tulee pitäisi uusia, johtuen pitkäaikaisesta ylikuormasta. Mutta ei sitä uusita. Kirvesniemestä kuuluu aika lailla samanlaista verkkopuolelta. Eikö kunnan pitäisi jo asiaan puuttua rankalla kädellä. Miten uutta edustavaa ykkösasuntoaluetta voidaan kehittää kun sirkkelit eivät pyöri ja keittiökoneet posahtelevat virransyöttöongelmien takia. Kerisalossa käytiin verkko-ongelmia läpi kantapään kautta jokin aika sitten jne. Nykyinen palvelukulttuuri mielestäni sisältää sen, että kuluttajan ongelmat otetaan vakavasti. Energialaitoksella pyritään ilmeisesti vähillä kuluilla lypsämään lehmää siihen asti kunnes se kuolee. Kun laitokselta ei edes vastata soittopyyntöihin, niin silloin kuluttajan murheita ei haluta kuulla. Sähkökatkoksista ja alhaisesta jännitteestä aiheutuu myos niin suuri tulipalovaara, että kohta pitää harkita muuttoa muualle. Sisaret ja veljet, eiköhän aleta kerätä kansanliikettä energialaitoksen myymiseksi jollekin suuremmalle yksikölle, jossa asiat osataan ja ne myös hoidetaan.
Hallinnoin kiinteistöjä, jotka kuluttavat ”ommoo voimoo” yli 100 000 kilowattituntia vuodessa. Pitänee ostaa voima naapurista vaikka vähän kalliimmalla. Niin alkaa kypsyttää. Fiilistelyn sijaan laitoksen johdon pitäisi ottaa nyt lusikka kauniiseen käteen. Talossa on todella osaavia ja palveluhaluisia korkean ammattitaidon omaavia miehiä. Heidänkin vinkkejä kannattaisi joskus kuunnella.
Seppo Viljakainen talonmies



