Pikkupojan muistoja viime sodasta

17.12. 13:14

Olin kuusivuotias, kun itäinen naapurimme hyökkäsi maahamme ja kymmenvuotias, kun sota päättyi. Kerron nyt vain omista kokemuksistani rajoittamatta talvi- ja jatkosotaa.

Asuimme OL:n Pyhäjärvellä. Kodistamme oli matkaa Iisalmen kaupunkiin noin 50 kilometriä ja Oulun varuskuntakaupunkiin rapiat 100 kilometriä.

Hiljainen maaseutu eli rauhallista ja turvallista aikaa. Kodeissa vallitsi yhteisymmärrys ja sopusointu, jossa vielä kaikki sukupolvet elivät yhdessä.

Muutos oli hetkessä raju. Vihollinen ylitti rajamme useista kohdista yht’aikaa. Viranomaisten käsky kävi. Asuntojen ikkunat piti pimeän aikaan kokonaan peittää. Miesväki sai nopean komennuksen sinne jonnekin. Aikaa ei ollut hukattavissa. Perheen isä saateltiin meilläkin kodin ovesta ulos rukouksen voimalla ja virsiä veisaten. Vanhin veljemme, noin 14 vuotta, jäi vielä kotiin.

Kyläalueella asui yhdeksän savua, joissa kouluikäisiä lapsia oli 14. Erikoisen terävästi on jäänyt muistiin, kun vihollisen pommikoneet jyrisi taivaalla öiseen aikaan ja ne pommittivat Iisalmen siltoja ja Oulun varuskuntaa tieyhteyksineen.

Sodan jyly kuului, pommien pudotukset ja räjähdykset, sekä Suomen puolustusvoimien valtava ilmantorjuntatulitus yötaivaalla, tulisuihkut erottuivat pimeässä hyvin. Ilmataistelut olivat luku erikseen. Luimme lehdistä, kun Suomen nopeat hävittäjät pudottivat vihollisen koneita alas ja muun muassa Oulun sillat jäivät ehjiksi.

Sotaa käytiin laajasti rajojemme tuntumassa. Elimme kaikki pelon vallassa ja ruokatarvikkeet yms. menivät kortille. Työhön oli kaikkien tartuttava topakasti. Kylän ainoa hevonen jätettiin isän lapsuuskotiin auttamaan muita peltotöissä. Muut hepat vietiin sotatantereille. Koululta annettiin kiirelomia. Meilläkin leikattiin pienet viljelykset sirpillä ja viitakkeella. Viljat ajettiin yksiin paikkoihin, jossa ne yhteistyössä puitiin. Muistoihini on jäänyt erikoinen kokemus: sain olla mukana, kun riihessä puitiin oman pellon ohria. Voitteko tänä päivänä kuvitella miten erikoisen hyvä rieska siitä tuli – äiti oli todella siinäkin taitava.

Taistelut riehuivat jatkuvasti arkinen aherrus keskeytyi suuren surun keskellä. Seurakuntamme rovasti toi suruviestit suoraan koteihimme. Meidän kylältä perheenpää sai kutsun iäisyyteen kuudesta kodista, joukossa oma isäni. Hän kaatui Kannaksella Ristisalmen taistelussa vuonan 1941. Muistini mukaan kenraali Lagus johti Suomen taisteluja siellä todella tehokkaasti. Ajat olivat kovia. Kirkonkellot soivat surusäveliä. Kodeissa, kouluissa ja kirjoissa rukoiltiin ja pidettiin tilaisuuksia katse ylös taivaanisän puoleen, että Suomi säästyisi raukkamaisen hyökkääjän valloitukselta.

Aaro Pesonen

Lue muistelus kokonaan Joroisten Lehdestä.